Talouden trendit

Suuria asuntolainoja otetaan aiempaa vähemmän

Suomalaisten ottamien suurten asuntolainojen kasvu on taittunut ja keskimääräinen asuntolainan takaisinmaksuaika on hieman lyhentynyt, kertoo Finanssialan Keskusliitto.

Lainanottajat ovat varautuneet hyvin korkojen nousuun lisäämällä säästämistä. Nämä tiedot selviävät Finanssialan Keskusliiton Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksesta

Selvityksen mukaan suomalaisista joka kolmannella on asuntolainaa ja keskimääräinen asuntolainamäärä on 89 200 euroa.

Keskimääräisen lainasumman kasvu taittui nyt ensimmäisen kerran 15 vuoteen. Samoin uusien asuntolainojen keskikokojen kasvuvauhti on taittunut. Viimeisen kahden vuoden aikana otetut asuntolainat ovat olleet keskimäärin 114 000 euroa, kun kahden viimeisen vuoden aikana otetut asuntolainat olivat vuosi sitten keskimäärin 120 500 euroa.

Etenkin suurten, yli 150 000 euron lainojen määrä on kääntynyt laskuun. Pääkaupunkiseudulla keskimääräiset lainamäärät ovat kasvaneet viime kevääseen verrattuna, mutta muualla Suomessa laskeneet. Taustalla ovat alueiden väliset erilaiset asuntojen hintakehitykset, FK arvioi.

Asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika on laskenut alle 17 vuoteen. Useimmiten asuntolaina otetaan 20 vuodeksi. Asunnon oston lainaosuus on laskenut. Tällä hetkellä keskimäärin 71 prosenttia asunnon ostosta on rahoitettu lainalla, kun vuosi sitten luku oli 75 prosenttia.

Asuntolainanottajat ovat varautuneet korkojen nousuun.

Asuntolainanottajista 72 prosenttia on varautunut korkojen nousuun pitkään jatkuneesta matalasta korkosuhdanteesta huolimatta. Näin ovat tehneet erityisesti suurten asuntolainojen ottajat. Entistä useampi varautuu mahdolliseen koronnousuun säästämällä, sillä korkojen nousuun varautuvista peräti 36 prosenttia on säästänyt koronnousun varalta, kun vuosi sitten säästäjiä oli 25 prosenttia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös