Marimekko on sopinut yhteistyöstä amerikkalaisen Target-kauppaketjun kanssa. Marimekon osake oli tänään nousukiidossa.
Marimekko on sopinut yhteistyöstä amerikkalaisen Target-kauppaketjun kanssa. Marimekon osake oli tänään rajussa nousukiidossa.
Marimekon osake nousi yhteistyöilmoituksen jälkeen peräti 9,7 prosenttia.
Yhteistyö liittyy Marimekon ensimmäisen ja kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksissa toukokuussa ja marraskuussa 2015 julkaistuihin lisenssisopimustuottoihin pohjoisamerikkalaisen yhtiön kanssa, mikä nyt tarkentui Targetiksi.
”Designpartneruuksien edelläkävijä Target nostaa rimaa jokaisella uudella yhteistyöllään. Olemme valtavan innoissamme tämän kevään Marimekko for Target -yhteistyöstä, joka on jatketta Targetin aiemmille menestyksekkäille designyhteistöille muun muassa Missonin, Mulberryn, Jason Wun, Jean Paul Gaultierin, PETER PILOTTOn ja Alexander McQueenin kanssa. Marimekko perustettiin tuomaan väriä ja iloa ihmisten arkipäivään. Olemme ylpeitä päästessämme tuomaan värikkäät kuviomme ja suomalaisesta kesäelämästä inspiroituneen lifestyle-ajattelumme asiakkaille kaikissa Targetin liikkeissä ja verkkokaupassa kautta Yhdysvaltojen”, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.
Marimekko for Target -mallisto on saatavilla rajoitetun ajan vain Target-myymälöissä ja Target.com-verkkokaupassa Yhdysvalloissa 17.4.2016 alkaen.