Makrotalous

Yrittäjät ja maanviljelijät hyötyvät hallituksen veroalennuksista eniten

Ensi vuonna verotukseen ja sosiaaliturvaan tehdään useita kymmeniä muutoksia.

Kolme merkittävintä muutosta ovat kilpailukykysopimus, hallituksen veromuutokset ja sosiaalietuuksien indeksileikkaukset, toteaa Nordean analyytikko Olli Kärkkäinen.

Kilpailukykysopimus siirtää sosiaalivakuutusmaksuja työnantajilta työntekijöille ja leikkaa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja 30 prosenttia väliaikaisesti vuosina 2017–2019. Kilpailukykysopimuksen vastineeksi hallitus toteuttaa veronalennuksen.

Kärkkäisen mukaan kilpailukykysopimuksen ja hallituksen veropäätösten tuloksena on palkansaajien ja eläkeläisten verotus kevenee kaikilla tulotasoilla noin 0,5–1 prosenttiyksiköllä. ”Hallituksen veroale kasvoi lopulta niin suureksi, että veromuutokset riittävät kompensoimaan jopa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkauksen”, Kärkkäinen toteaa.

Veromuutosten ja indeksileikkausten ansiosta suomalaisille kotitalouksille jää keskimäärin käteen noin 200 euroa enemmän vuodessa.

Suurituloiset hyötyvät Kärkkäisen mukaan uudistuksista hieman pienituloisia enemmän, sillä pienituloisimman tuloviidenneksen käytettävissä olevat tulot hieman laskevat sosiaalietuuksien indeksileikkauksen johdosta.

Merkittävimpiä hyötyjiä ovat kuitenkin yrittäjät ja maanviljelijät.

”Yrittäjien ja maanviljelijöiden tulot kasvavat huomattavasti muita ryhmiä enemmän, keskimäärin noin 600 euroa vuodessa. Tämä johtuu pääasiassa ensi vuonna käyttöön otettavasta yrittäjävähennyksestä, jonka lisäksi ansiotuloja saavat yrittäjät hyötyvät myös yleisistä ansiotuloverokevennyksistä”, Kärkkäinen arvioi.

Muutosten voittajiin kuuluvat viime kädessä myös työttömät – jos huomioidaan muutosten dynaamiset vaikutukset.

”Staattisesti arvioituna työttömät kuuluvat tarkasteltavien uudistusten häviäjiin. Tilanne on kuitenkin toinen, jos tehdyillä päätöksillä on työllisyyttä kasvattavia vaikutuksia. Valtiovarainministeriö on esimerkiksi arvioinut kilpailukykysopimuksen lisäävän työllisyyttä pitkällä aikavälillä noin 40 000 henkilöllä.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös