Osakeanalyysit

Cargotec vaikeuksissa – Inderes: Osake ei silti kallis

cargotec-osakekurssi-102016
Vaikka lastinkäsittely-yhtiö Cargotec kertoi odotuksia heikommasta tuloksesta, on osake silti aliarvostettu verrattuna kilpailijoihin, arvioi Inderes.

Cargotecin osake syöksyi eilen lähes 14 prosenttia kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksen julkistuksen jälkeen. Yhtiö kertoi liikevaihdon laskeneen kahdeksan prosenttia vertailukaudesta ja oikaistu liikevoitto jäi konsensusennusteita alhaisemmaksi. Myös tilaukset laskivat 19 prosenttia.

Erityisesti Carcotecin MacGregor-liiketoimintayksikön tilanne vaikeutui selvästi, sillä 124 miljoonan euron tilauskertymä ei tarjoa lähellekään riittäviä volyymeja kannattavaan liiketoimintaan, Inderes arvioi Nordnetin aamukatsauksessa.

Cargotec toisti ohjeistuksensa, jonka mukaan se arvioi vuoden 2016 liikevaihdon olevan vuoden 2015 liikevaihdon (3729 miljoonaa euroa) tasolla tai jäävän hieman sen alle ja liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykuluja paranevan vuodesta 2015.

”Mielestämme liikevaihto-ohjeistus on jo haastava (odotamme liikevaihdon laskevan 5,4 %), mutta emme pidä tätä merkittävänä ongelmana, koska tuloksen suhteen ohjeistus on realistinen”, Inderes toteaa.

Analyysitalon mukaan Cargotecin osakkeen arvostustaso normalisoitui eilisen kurssilaskun myötä.

”2017e P/E on noin 14x, EV/EBITDA noin 8x, EV/EBIT noin 11x ja osinkotuotto noin 3,2 %. Mielestämme kertoimet ovat kohtuullisia, mutta emme kuitenkaan näe niissä nousuvaraa ilman tuloskasvua. Osake on kuitenkin edelleen noin 15-20 % aliarvostettu suhteessa verrokkiryhmäänsä, joten mielestämme osaketta ei voi sanoa erityisen kalliiksi.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös