– KAUPALLINEN YHTEISTYÖ –
KoskiHoiva tarjoaa asiakkailleen kokonaispalvelun, joka sisältää sekä uusimman teknologian että hoivapalvelut.
Hoiva-alan parhaan palvelukokemuksen varmistaakseen KoskiHoiva on käynnistänyt yhteistyön useiden teknologiayritysten kanssa kotimaassa ja ulkomailla. KoskiHoiva Oy on solminut uuden yhteistyösopimuksen uuden ulkomaisen toimittajan kanssa. KoskiHoivan asiakkaiden saatavilla on entistä paremmin älykkäitä laitteita edulliseen hintaan.
Nyt käynnistetty uusi yhteistyö laajentaa KoskiHoivan palvelutarjontaa ja edullisen teknologian avulla voimme ratkaista yhä useamman ihmisen palvelutarpeet”, sanoo toimitusjohtaja Riku Rekonen asiakkaiden arkea aidosti hyödyttävästä palveluratkaisusta.
Teknologia kohtaa ihmisen
Tällä hetkellä kotihoivan asiakkaat joutuvat hakemaan palveluita usealta eri toimijalta, jolloin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin toteutuminen on ollut haastavaa. Asiakkaat kuitenkin hyötyvät merkittävästi teknologian tuomista mahdollisuuksista, kun ne ovat asiakkaiden palvelutarpeiden perusteella räätälöityjä ja niihin yhdistetään monia palveluja yhden toimittajan periaatteella.
”KoskiHoivan vastuuhoitajamalli sekä teknologian ja palvelut yhdistävä palveluratkaisu vahvistavat tavoitettavamme hoiva-alan parhaasta palvelukokemuksesta ja asiakkaidemme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Teknologian avulla palvelumme ovat asiakkaamme ulottuvilla silloinkin, kun emme ole konkreettisesti läsnä. Teknologian avulla voimme helpottaa asiakkaidemme arkea merkittävästi”, sanoo hoivapalveluista vastaava palvelupäällikkö Mari Pölkki.
KoskiHoivalla on ratkaisut henkilöille, jotka hakevat turvaa kodin sisällä liikkumiseen, kodin ulkopuolella liikkumiseen tai esimerkiksi turvaa kodin sisäisen valvonnan avulla. Haemme uusia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeiden pohjalta koko ajan maailmanlaajuisesti ja toteutamme ne sellaisina, kun asiakkaat niistä eniten hyötyvät. KoskiHoiva parantaa kotona asumisen laatua ja tarjoaa niin julkiselle sektorille kuin yksityisasiakkaille omalla liiketoiminta-alueellaan aivan uusia kokonaisvaltaisia ratkaisuja – digitalisaatiota hyödyntäen.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Riku Rekonen, p. 040-8604454, riku.rekonen@koskihoiva.fi
KoskiHoiva Oy:n verkkosivut: www.koskihoiva.fi
KoskiHoiva Oy toteuttaa joukkorahoituskampanjan Invesdor.comissa 4.10. – 22.11.2016