Talouden trendit

​Asiakastieto: Velkaongelmat kasaantuvat – ylivelkaantuneet hakevat lisää luottoja

Usealla kulutusluoton hakijalla on ennestään lukuisia lainoja ja moni heistä on jo valmiiksi ylivelkaantunut, kertoo Suomen asiakastieto.

Usealla kulutusluoton hakijalla on ennestään lukuisia lainoja ja moni heistä on jo valmiiksi ylivelkaantunut, kertoo Suomen asiakastieto.

Luotonmyöntäjälle on tärkeää saada kokonaisvaltainen kuva luotonhakijan velkaantumisesta. Pelkät maksuhäiriöt eivät kerro riittävästi, Suomen Asiakastieto kertoo tiedotteessaan.

Kulutusluottoja hakevat paljon henkilöt, joilla on runsaasti muita luottoja. Asiakastiedon mukaan huomattavalla osalla heistä on jo valmiiksi maksuvaikeuksia. Tämä ilmenee selvästi Asiakastiedon tarjoamasta palvelusta, jossa kulutusluottoyhtiöt vaihtavat luotonhakijan suostumuksella hänen muihin luottoihinsa ja maksutapaansa liittyvää tietoa keskenään.

Lähes 60 prosentilla kulutusluoton hakijoista on luottoja ennestään. Esimerkiksi viisi erillistä, samaan aikaan lyhennettävää kulutusluottoa ei ole ollenkaan harvinaista. Asiakastiedon havaintojen mukaan uutta luottoa on haettu pahimmillaan tilanteessa, jossa hakijalla on ollut muita kulutusluottoja peräti 300 000 euron edestä.

”Joka kymmenennellä kulutusluoton hakijalla muiden luottojen lyhennykset ovat jo yli kaksi kuukautta myöhässä, mutta heillä ei ole vielä maksuhäiriöitä. On siis vain ajan kysymys, milloin he saavat ensimmäisen maksuhäiriömerkinnän ja oman talouden korttitalo kaatuu”, huomioi liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Hetki, jolloin kuluttaja uskoo vielä voivansa ratkaista ylivelkaantumisongelmansa uudella luotolla, on tärkeä Asiakastiedon mukaan vedenjakaja.

”Velkaantuminen pitäisi saada katkaistua, jotta hakijan talous voisi tervehtyä. Tällöin luotonmyöntäjä välttyisi luottotappiolta ja yhteiskunta saisi pitää taloudellisesti itsenäisen jäsenen. Ylivelkaantuminen on kallista henkilölle itselleen sekä myös yhteiskunnalle. Kielteinen luottopäätös on parhaimmillaan merkki huolenpidosta. Se viestii, että velkaongelmia olisi nyt syytä yrittää ratkoa hakemalla mieluummin neuvonta-apua kuin uutta luottoa”, Jouni Muhonen suosittelee.

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa.

Kommentoi
Ylös
>