Inderes ennustaa Reveniolle hurjaa tuloskasvua

Inderes uskoo Revenion sijoitustarinaan. Osakkeen arvostus on kuitenkin haastava.
Revenio Group Revenio Group

Revenio Group osakekurssi osake kasvuosake sijoittaminen

Revenion sijoitustarina on HOME-tuotteen FDA-luvan jälkeen käytännössä virheetön, Inderes toteaa aamukatsauksessaan. ”Siitä on vaikea löytää muita heikkouksia kuin osakkeen arvostustaso, joka ei juurikaan anna tilaa negatiivisille yllätyksille”, analyysitalo ylistää.

Revenion ensimmäisen kvartaalin kasvu osui Inderesin ennusteisiin ja tulos oli hieman ennusteita parempi. Kulurakenteen kasvun tasautuessa ”tulosvipu” tulee nyt odotetusti läpi.

Yhtiö arvioi HOME-tuotteen USA:n myynnin vaikuttavan loppuvuoteen positiivisesti. Revenio on lisäksi saanut useita muita tärkeitä myyntilupia alkuvuonna.

Kasvunäkymät ovat jatkossakin kovat. Inderesin ennustama tuloskasvu on huikea.

Inderes arvioi edelleen yhtiön liikevaihdon kasvun kiihtyvän loppuvuonna ja samalla tulos paranee liikevaihdon kasvun myötä selvästi. Analyysitalo ennustaa osakekohtaiselle tulokselle tänä ja ensi vuonna peräti 40 prosentin kasvua.

Osakkeen arvostustaso alkaa olla kovan kurssinousun myötä haastava. Inderes ei silti suosittele voittojen kotiuttamista.

”Vuoden 2017 aikana yhtiötä tukee voimakas tuloskasvu ja HOME-tuotteen potentiaalista aletaan saada ensimmäisiä merkkejä, minkä takia emme vielä kääntyisi voittojen kotiuttamiseen korkeasta arvostuksesta huolimatta (2017e P/E 38x).”

Inderes nosti Revenion tavoitehintaa 39,0 euroon aiemmasta 37,5 eurosta ja säilyttää edelleen  lisää-suosituksen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoitusstrategia

Salkunhoitaja: Pienyhtiöt kuuluvat osakesalkkuun

Seuraava artikkeli
yritystuet valtio yritykset talous

Yritystuet kansanedustajan hampaissa – ”valtaosa maksamistamme yritystuista on huonoja, turhia tai jopa haitallisia"