Dalion suojarahasto hallinnoi 102 miljardin dollarin sijoitusvaroja.
Yhdysvaltojen lähiajan talouden näkymät ovat suotuisat, mutta pitemmällä aikavälillä Yhdysvaltojen talous surkeassa kunnossa. Dalion mukaan lama tai taloudellinen romahdus on väistämättä edessä ja sen seuraukset ovat vakavat niin sosiaalisesti kuin poliittisestikin.
Vuoden tai kahden sisällä USA:n taloudessa ei ole merkittäviä taloudellisia riskejä, Dalio toteaa. Tämä näkyy myös osakemarkkinoilla, markkinoiden pelkokerroin eli VIX-indeksi on poikkeuksellisen alhaalla.
Markkinoille on tullut vetoapua monelta suunnalta. Keskuspankit ovat pumpanneet markkinoille likviditeettiä ennen näkemättömillä elvytysohjelmilla. Tämä on painanut korkotason hyvin alas. Myös yritysten tuloskehitys on ollut poikkeuksellisen positiivista.
Jatkossa keskuspankkien vetoapuun ei voida enää luottaa, koska Fedin elvytys on vähentymässä. Myöskään Yhdysvaltojen liittovaltio ei voi käyttää finanssipolitiikkaa pääpuolueiden poliittisten erimielisyyksien vuoksi.
Dalio on kuitenkin huolissaan USA:n velkataakan noususta sekä poliittisten ja sosiaalisten ristiriitojen kasvusta.
Hedge-pomon toinen huoli on alhainen tuottavuus. Tuottavuuden nousu on pitkällä aikavälillä ehdoton edellytys elintason nousulle. Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu on kuitenkin hidastunut selvästi – viimeisen kymmenen vuoden aikana tuottavuus on noussut 2,0 prosenttia vuositasolla, kun pitemmän aikavälin tuottavuuden kasvu on ollut 2,4 prosenttia.
Eikä Eurooppakaan ole vailla huolia. Dalion mukaan kasvava populismi euroalueella lisää poliittisia haasteita.