Pörssilistatut sijoitustuotteet ovat nouseva trendi

Pörssilistatut sijoitustuotteet (ETP, Exchange Traded Products) ovat jo pitkään kasvattaneet suosiotaan.
Suvi Tuppurainen Nordnet profiilikuva Suvi Tuppurainen Nordnet profiilikuva

Vuonna 2016 koko markkinan vaihto oli Pohjoismaissa 35,6 miljardia euroa (lähde: Nasdaq, Oslon pörssi ja NGM). Ruotsin osuus oli 80 %, joten kolmelle muulle Pohjoismaalle jää verrattain pienet osuudet: Suomi 6 %, Tanska 9 % ja Norja 5 %.

ETP-sijoittajien määrä on pohjoismaisella tasolla kasvanut vuodesta 2013 lähtien 25 % vuosittain. Kovinta kasvu on ollut Tanskassa. Suomessa sijoittajamäärä on lähes tuplaantunut ja ETP-markkinoilla on kaikki edellytykset kehittyä yhtä isoksi kuin Ruotsissa.

Syyt pörssilistattujen tuotteiden suosiolle

Yhä useammat yksityissijoittajat ovat löytäneet pörssilistattujen tuotteiden, kuten Bull- ja Bear-sertifikaattien ja minifutuurien edut. Näiden tuotteiden avulla sijoittaja voi hajauttaa salkkunsa, suojata salkkuaan laskusuhdanteissa ja ”lyödä vetoa” tietyn sijoitusnäkemyksensä puolesta.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Toinen syy suosiolle on se, että pörssilistattujen tuotteiden avulla on mahdollista sijoittaa kohteisiin, joihin olisi muulla tavoin hankalaa sijoittaa, esimerkiksi kultaan, öljyyn tai muihin raaka-aineisiin.

Sijoittajan vaihtoehdot turbulentissa markkinatilanteessa

Monia sijoittajia on alkanut kiinnostaa salkun suojaus epävarmuuden aiheuttamalta kurssiheilunnalta pörssilistattujen tuotteiden avulla. Tällä hetkellä epävarmuutta on markkinoilla paljon mm. Euroopan vaalivuoden ja Korean niemimaan jännittyneen tilanteen vuoksi. Aiemmin markkinoita ovat heiluttaneet mm. Brexit ja Trumpin valinta USA:n presidentiksi.

Pörssilistattujen tuotteiden avulla voi vahvistaa tai heikentää salkun arvon altistusta osakemarkkinoiden liikkeille. Näin salkun arvoa on mahdollista kasvattaa riippumatta siitä, mihin suuntaan pörssikurssit liikkuvat.

Salkun suojaaminen käytännössä

Jos omistat esimerkiksi paljon yhdysvaltalaisia osakkeita ja uskot niiden kurssien pian laskevan, voit suojata salkkuasi tuotteilla, joiden arvo kehittyy päinvastaiseen suuntaan yhdysvaltalaisten osakkeiden arvoon nähden. Sopiva tuote tähän tarkoitukseen voi olla esimerkiksi S&P 500 -indeksiä käänteisesti seuraava tuote BEAR SP500.

Omistamalla SP500 Bear -tuotetta olet suojannut salkkusi yleiseltä kurssilaskulta. Jos pörssi-indeksit Yhdysvalloissa putoavat, salkussasi olevien osakkeiden arvo putoaa todennäköisesti myös, mutta ostamasi Bear-tuote tasoittaa salkkusi arvon alenemista.

Jos osakeindeksit odotuksistasi huolimatta nousevat, omistamiesi osakkeiden kurssit todennäköisesti myös nousevat, mutta ostamasi Bear-tuotteen negatiivinen kehitys syö osakesalkkusi tuottoa. Bear-tuotteen arvo voi kuitenkin laskea vain 100 %, kun taas omistamiesi osakkeiden tuotto voi kasvaa periaatteessa rajattomasti.

Huomioi, että Bull- ja Bear-sertifikaatit sopivat parhaiten hyvin lyhyen aikavälin sijoituksiksi.

Kauppaa ilman välityspalkkioita

Vastataksemme asiakkaidemme kasvavaan pörssilistattujen tuotteiden kysyntään lanseerasimme Nordnet Marketsin. Nordnet Marketsissa sijoittaja voi käydä ilman välityspalkkioita kauppaa mm. tutuilla Suomi-osakkeilla, kuten Nokia ja Outokumpu, suosituilla indekseillä, kuten DAX ja S&P 500, sekä raaka-aineilla, kuten öljy ja kulta.

Tutustu Nordnet Marketsiin

Välityspalkkiottomuus koskee yli 100 € toimeksiantoja Nordnet Markets -tuotteilla. Kaupankäynti pörssilistatuilla tuotteilla sisältää korkean riskin, joka ei sovi kaikille. Sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Donald Trump woodoo-talous talouspolitiikka talous

Donald Trumpin woodoo-talous

Seuraava artikkeli
hotelli loma lomamatka talous

Näin löydät halvimmat lentoliput ja hotellit