Elekta on globaali markkinajohtaja syövän hoidossa käytettävissä sädehoitolaitteissa ja neurokirurgisessa teknologiassa.
Syöpäsairauksien valitettava yleistyminen tukee yhtiön kysyntänäkymiä. Nordea odottaa Elektan markkinakasvun kiihtyvän 6-7 prosenttiin vuodessa viime vuosien 3-5 prosentin tasosta. Elektan asema sädehoitolaitteissa on pankin mukaan vakaa yhtiön markkinaosuuden ollessa noin 40 prosenttia.
Elektan osake on tuottanut heikosti loppukeväästä alkaen. Nordean mukaan syynä on ollut yhtiön heikkosta tuloskehityksesta.
Pitkän aikavälin näkymät ovat kuitenkin erinomaiset, Nordea uskoo.
”Pidämme kuitenkin yhtiön pitkän aikavälin näkymiä edelleen erinomaisina etenkin uuden magneettikuvauksen ja sädehoidon reaaliaikaisesti yhdistävän Elekta Unity ‐laitteen kysyntäodotusten ansiosta.”
”Arvioimme kuluvan tilikauden käynnistävän kolmesta viiteen vuoteen kestävän jakson, jossa Elekta kykenee yli 10 %:n vuosittaiseen liikevaihdon orgaaniseen kasvuun”, Nordea ennustaa.
Kasvuedellytyksiin suhteutettuna Elektan osakkeen tulosperusteinen arvostus on lisäksi maltillinen. Nordean tilikauden 2018/19‐ennusteilla laskettu P/E‐luku on vain 15.
”Näkemyksemme mukaan markkinoiden odotukset Elektan potentiaalista ovatkin turhan pessimistiset Unity‐sädehoitolaitteen viranomaishyväksyntien lähestyessä. Positiivisten liikevaihto‐ ja tulosennusteiden ohella odotamme myös Elektan kassavirran ja tulosmarginaalien jatkavan paranemistaan toukokuussa alkaneella tilikaudella 2017/18”, pankki ennustaa.