Amazon on Yhdysvaltojen verkkokaupan ikoni, mutta Kiinassa sen markkinaosuus on alle prosentin suuruinen. YouTuben ja Facebookin sivut eivät puolestaan Manner-Kiinassa aukea. Myös Netflix on yrittänyt vuosia päästä Kiinan markkinoille, mutta säätely on osoittautunut liian haastavaksi ja nyt Netflix kiertää ongelman paikallisen toimijan kautta.
Samalla Kiinan verkkokaupan markkinat kasvavat vauhdilla ja jo vuonna 2020 niiden on arvioitu olevan suuremmat kuin mitä Yhdysvaltojen, Japanin, Britannian, Ranskan ja Saksan markkinat yhteensä.
Kiinassa toimivilla yrityksillä on siis todella suuri potentiaali jo yksinään Kiinan markkinoilla toimiessaan. Tämän lisäksi viranomaissäätely on tarjonnut niille mahdollisuuden kasvaa tarpeeksi isoiksi pystyäkseen haastamaan länsimaiset kilpailijansa.
Isoimpia kiinalaisyrityksiä voi ostaa Yhdysvalloista ADR-todistusten muodossa. Kannattaa siis pohtia olisiko valikoiduilla kiinalaisyrityksillä paikka myös sinun sijoitussalkussasi.
Alibaba on Kiinan Amazon
Alibaban missiona on helpottaa kaupankäyntiä kaikkialla. Amazonin missiona on puolestaan olla maailman asiakaskeskeisin yritys ja Amazon onkin murtanut vähittäiskaupan markkinaa vähintäänkin onnistuneesti. Yksi keskeinen ero Amazonin ja Alibaban välillä kuitenkin on. Alibaba ei myy omaa tavaraa. Alibaban rooli on siis olla pelkästään alustana, jossa myyjä ja ostaja kohtaavat.
Alibabaa sanotaan Amazonin paremmaksi versioksi kolmesta syystä. Ensinnäkin Alibaban kasvu on voimakkaampaa. Amazonin liikevaihdon kasvu on 25 prosentin luokkaa, kun se Alibaballa on tällä hetkellä 56 prosenttia. Toinen syy on Amazonia alhaisempi arvostus. Vuoden 2019 ennusteilla Alibaban P/E on 25, kun taas Amazonin vastaava luku on 65. Kolmas syy löytyy voittomarginaaleista, jotka ovat Alibaban kohdalla 44 prosenttia ja Amazonin kohdalla 0,8 prosenttia.

Nämä erot johtuvat pitkältä liiketoimintamallin eroista ja on hyvä muistaa, että luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia. Kun Amazon myy omaa tavaraa, saa se ison liikevaihdon pienellä marginaalilla. Kun Alibaban alustalla muut myyvät tavaraa, saa Alibaba pienen liikevaihdon suurella marginaalilla.
Alibaba on tietoon pohjautuva yritys, jonka liiketoimet eivät suinkaan ole rajoittuneet kauppaan. Alibaba saa alustansa kautta yksilöityä tietoa tavarantoimittajien liiketoiminnan tilasta. Alibaba tarjoaakin alustaansa käyttäville tavarantoimittajille lainaa ja se on muiden suurten teknologiayritysten tavoin saamassa myös pankin piirteitä.
Alibaban huhti-kesäkuun tulos yllätti analyytikot positiivisesti ja kurssi nousi tulosjulkistuksen jälkeen.
Alibaban nettotulos lähes kaksinkertaistui huhti-kesäkuussa 2,07 miljardiin dollariin viime vuoden 1,09 miljardista. Osakekohtainen tulos, 1,17 dollaria, oli 24 senttiä analyytikoiden ennustuksia parempi.
Alibaban liikevaihto puolestaan kasvoi 57 prosenttia 7,40 miljardiin vertailukauden 4,62 miljardista. Konsensus oli 7,12 miljardia. Alibaban tarjoamien AliCloud-nimisten pilvipalveluiden liikevaihto kasvoi 96 prosenttia edellisvuodesta ja AliCloud ylitti miljoonan maksavan asikkaan rajan. AliCloud sai vuosineljänneksellä 137 000 uutta maksavaa asiakasta.
Needham & Company nosti tulosjulkistuksen jälkeen Alibaban tavoitehinnan 155 dollarista 190 dollariin. Nasdaqin listaamista analyytikoista 13 suosittelee ostamaan Alibabaa ja kolme pitämään osaketta. Nousuvaraa siis vaikuttaa olevan, vaikka viimeisen vuoden aikana Alibaban osakkeen hinta onkin noussut voimakkaasti.
Tencent on Kiinan Facebook
Yli kaksi kolmasosaa kiinalaisista käyttää Tencentin WeChat- tai QQ-sovelluksia. Sovellukset kattavat kaiken viestittelystä, flirttailusta ja deittipalveluista, videoihin, peleihin, verkkokauppaan ja ruokatilauksiin.
Tencent on toki muutakin, ja etenkin voimakkaasti peliyhtiö. Saatat muistaa Tencentin Supecellistä. Ensin Japanilainen Softbank osti enemmisön suomalaisen Supercellin osakkeista 1,1 miljardilla eurolla. Sittemmin Tencent osti Supercellin Softbankilta yli 7 miljardilla eurolla. Supercellin hittituotteet Clash of Clans, Clash Royale ja Hay Day ovat siis Tencentin kauppatavaraa. Tosin Tencent omistaa Supercellistä ”vain” 72,2 prosenttia.
Supercellin tuottamat hittipelit eivät suinkaan ole ainoat tuotteet Tencentin pelivalikoimassa. Tencent on Kiinan pelimarkkinoiden suurin toimija ja Kiinan mobiilipelimarkkinat ovat koonsa puolesta jo ohittaneet Yhdysvaltojen markkinat. ”Honor of Kings” -peliä pelaa kuukausittain yli 160 miljoonaa ihmistä. Honor of Kings oli Applen sovelluskaupassa vuoden 2017 ensimmäisen vuosineljänneksellä maailman eniten ladattu sovellus. ”Honor of Kings” -pelissä pelaajat muodostavat joukkueita mobiilissa. Nämä joukkueet kisaavat sitten toisiaan vastaan.
Honor of Kings on niin koukuttava, että siitä on tullut jo ongelma. Tencent onkin rajoittanut mahdollista peliaikaa alle 12-vuotiailta yhteen tuntiin. Teinit, eli 12-18 vuotiaat voivat puolestaan pelata enintään kaksi tuntia päivässä ennen kuin heidän on kirjauduttava ulos pelistä.
Pelin addiktiivisuus ei ole kuitenkaan herättänyt huolta ainoastaan teinien kohdalla. Kiinan kansallisarmeijan virallinen lehti, Peoples Liberation Army Daily, on kirjoittanut useiden upseerien olevan huolissaan pelin addiktiivisuudesta ja mahdollisista fyysisitä ja psyykkisistä terveyshaitoista. Lehden mukaan peli ”voisi jopa uhata turvallisuutta ja heikentää (armeijan) taistelukykyä.”
Alibaban tavoin suuri data ja tekoäly ovat Tencentissä merkittävässä roolissa. Kaikki Tencentin liiketoimet voivat hyötyä tekoälystä ja tekoälyä kehitetään sinnikkäästi, mutta kärsivällisesti, kertoo Tencentin Martin Lau.
Myös Tencent kertoi odotuksia paremmasta tuloksesta vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä. Nettotulos kasvoi 70 prosenttia 3,7 miljardiin dollariin. Myös liikevaihdon 59 prosentin kasvu oli odotuksia voimakkaampaa.
Tencentin kasvu on pitkään ollut voimakasta sekä liikevaihdon, että tuloksen osalta.
Tencent on ollut myös ollut viimeisen vuoden aikana tuottoisa sijoitus.
Kiinassa on riskinsä
Kiinassa on myös riskinsä. Yhtenä huolena on ollut maan asuntokupla. Toinen huoli on velkaantuminen ja kolmas on Kiinan luottoriskijohdannaiset, eli WMP-tuotteet. Kiinan markkina tarjoaa suuren potentiaalin, mutta siinä on myös riskinsä.