Osakesäästäjien aamupala

Helsingin pörssin tuloskauden supertorstai tarjoili niin pettymyksiä kuin onnistumisia

Helsingin pörssi päätyi torstaina rumasti miinukselle Nokian osakkeen romahdettua yhtiön verkkoliiketoiminnan pettymyksen vuoksi. Tuloksia päivän aikana saatiin myös muun muassa Huhtamäeltä, Orionilta ja Reveniolta.

Pakkausvalmistaja Huhtamäki raportoi torstaina kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksen. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vertailukauden 719 miljoonasta eurosta 732 miljoonaan. Huhtamäen oikaistu liikevoitto sitä vastoin heikkeni 66,9 miljoonasta eurosta 64,3 miljoonaan. Yhtiön kannattavuus heikkene siis viime vuoden vertailukauden 9,3 prosentista 8,8 prosenttiin.

Huhtamäen toimitusjohtaja Jukka Moision mukaan yhtiön kannattavuutta (liikevoittoprosentti laski vertailukauden 10,0 prosentista 8,6 prosenttiin) heikensi erityisesti North America-segmentin korkeammat kustannukset. Kustannuksien kasvu oli seurausta isoista investoinneista sekä hurrikaanien aiheuttamasta muoviraaka-aineen hinnan noususta. Segmentin liikevaihto laski 4 % (Q3 YoY) edellisvuodesta, mutta vertailukelpoinen kasvu oli hieman plussalla (Q3 +2 % YoY). Parasta kehitys oli vähittäiskauppaliiketoiminnassa, jota auttoi erityisesti kauppojen omien tuotemerkkien hyvä myynti.

Huhtamäen Food Service Europe-Asia-Oceania-segmentin kannattavuus (liikevoittoprosentti laski vertailukauden 9,4 prosentista 9,1 prosenttiin) pysyi katsauskaudella hyvällä tasolla, joskin liikevoiton kehitystä hillitsi muun muassa epäsuotuisa myynnin rakenne ja Iso-Britanniassa heikentynyt punta. Muualla Euroopassa kysyntä oli vahvaa erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa.

Flexible packaging-segmentin liikevoitto laski hieman vertailukauden 18,2 miljoonasta eurosta 17,7 miljoonaan myynnin rakenteesta ja Euroopan kasvaneista kuluista johtuen. Liikevaihdon puolella oli sitä vastoin havaittavissa selvää kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Segmentin kysyntä edelleen kvartaalin loppupuolella Intian verouudistuksen myötä heikentynyt kysyntä kasvoi maassa.

Liiketoimintasegmenteistä pienimmän, eli fiber packagingin liikevaihto (Q3/2017: 68,6 miljoonaa euroa) kasvoi hieman edellisvuodesta, mutta liikevoitto heikkeni. Siipikarjatiloilta Euroopassa löydetyt kielletyt torjunta-aineet johtivat siipikarjan merkittäviin vähennyksiin. Tämä heikensi kananmunapakkausten kysyntää Euroopassa vuosineljänneksen loppupuolella. Toisaalta Oceaniassa ja Itä-Euroopassa oli havaittavissa liikevaihdon kasvua.

Orionin liikevoitto heikkeni erityisesti vertailukauden myyntivoittojen vuoksi

Lääkeyhtiö Orion raportoi torstaina kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksen. Yhtiön liikevaihto laski heinä-syyskuussa viime vuoden vertailukauden 258,6 miljoonasta eurosta 252,7 miljoonaan. Orionin liikevoitto heikkeni vastaavasti peräti 92,0 miljoonasta eurosta 56,4 miljoonaan.

Orionin liikevoiton selvää laskua selitti erityisesti viime vuoden vertailukauden 22 miljoonan euron osakkeiden myyntivoitot. Toisaalta kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana liikevoiton kehitystä on hillinnyt myös yhtiön Parkinson-lääkkeiden myynnin lasku sekä alkuvuonna Suomessa tehty reseptilääkkeiden hinnoittelujärjestelmän muutos.

Orion piti osavuosikatsauksen yhteydessä ohjeistuksensa ennallaan. Yhtiö arvioi sen liikevaihdon olevan samalla tasolla kuin viime vuonna (liikevaihto vuonna 2016 oli 1074 miljoonaa euroa) ja liikevoiton ilman olennaisia myyntivoittoja olevan vähintään 280 miljoonaa euroa tänä vuonna (vuonna 2016 liikevoitto ilman myyntivoittoja oli 293 miljoonaa euroa).

Reveniolta vahva kolmas kvartaali, anturimyynti jatkui vahvana

Lääketeknologiayhtiö Revenio Group raportoi torstaina osavuosikatsauksen. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vertailukauden 5,8 miljoonasta eurosta 6,4 miljoonaan.  Dollarin heikentymisellä oli kasvulukemiin selvä vaikutus, sillä Revenion valuuttakurssien vaikutuksella oikaistu liikevoitto kasvoi peräti 14,9 %

Revenion liiketulos kohosi heinä-syyskuussa 1,9 miljoonasta eurosta 2,5 miljoonaan. Kannattavuuden parantumiseen vaikutti erityisesti valmistuskustannusten lasku ja kiinteiden kulujen skaalautuvuus.

Revenion anturimyynti (+21,6 % YoY) jatkoi heinä-syyskuussa vahvaa kasvuaan. Yhtiö lanseerasi katsauskaudella uuden eläinten silmänpainetta mittaavan TonoVET Plus-tuotteen. Tuotteen myynti käynnistyi erinomaisesti varsinkin Yhdysvalloissa.

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.

Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös