Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat kasvaneet ripeää tahtia. Esimerkiksi Bitcoinin kurssi on noussut vuoden alusta peräti 700 prosenttia.
Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat kasvaneet ripeää tahtia. Esimerkiksi Bitcoinin kurssi on noussut vuoden alusta peräti 700 prosenttia.
Nopea kasvu on saanut monet asiantuntijat epäilemään sen arvoa. Esimerkiksi maailman menestyneimpiin sijoittajiin lukeutuva Warren Buffet leimasi Bitcoinin kuplaksi.
Kysyimme Bitcoin-välittäjä Prasoksen toimitusjohtaja Henry Bradelta vaihtoehtoista mielipidettä.
Moni näkee Bitcoinin erityisesti vaihdon välineenä eikä sijoituskohteena. Brade tyrmää tällaiset ajatukset.
”Kryptovaluutat eivät ole tehty ensisijaisesti päivittäistä maksamista varten, vaan ne ovat vaihtoehto keskuspankkirahalle. Esimerkiksi Bitcoinin tarkoitusperää ei ole mitenkään erikseen määritelty. Selvästi suurempi osa ihmisistä käyttää Bitcoinia sijoituskohteena, arvonsäilyttäjänä. Erityisesti nykyisissä kuumentuneissa markkinoissa Bitcoinin suosio on kasvanut. Lisäksi Bitcoinin kasvu on ollut todella syklistä. Tällä hetkellä menossa iso nousukausi, mutta korjausliike on odotettavissa jossain vaiheessa.”
Finanssivalvonta toteaa verkkosivullaan, että Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat sijoituskohteena täysin spekulatiivisia ja niiden arvonmuodostuksella ei ole mitään kiinteää pohjaa.
”Se on osittain totta. Bitcoinin arvolla on paljon spekulatiivista pohjaa, mutta niin on myös osakkeissakin. Iso osa bitcoinin vaihdosta liittyy spekulatiiviseen treidaamiseen. Monet pitävät spekulaatiota negatiivisena, vaikka koko markkinatalous perustuu spekulaatioon. Bitcoin eroaa muista sijoitusinstrumenteista siten, että tuotannolliset tekijät eivät ole isossa osassa. Maailmassa kuitenkin on ihmisiä, jotka tarvitsevat Bitcoineja maksamiseen. Tällaista kysyntää Bitcoinille on olemassa, vaikkakin se onkin vain pieni osa vaihdosta. Olennaisinta on se, että Bitcoinia omistamalla suojaudut globaaleilta talouspoliittisilta riskeiltä. Esimerkiksi osakemarkkinoiden romahdus voi olla Bitcoinille hyvä asia”, Brade tuumaa.
Bitcoinin kursskehitys yhdysvaltain dollareihin nähden vuoden alusta marraskuun loppuun. Lähde: Coindesk
Lisäksi Finanssivalvonta toteaa, että tuotto-odotus perustuu pelkästään odotuksiin siitä, että joku ostaa kohteen myöhemmin kalliimmalla.
”Bitcoin ei eroa muista sijoituksista, sillä taustalla olevat fundamentit ovat samoja. Mikäli odotus olisi että muut ostaa myöhemmin halvemmalla, olisi se silloin huono sijoitus. Sijoitustyyppinä Bitcoinia voi jossain määrin verrata hyödykkeisiin”, Brade perustelee.
Sosiaalisessa mediassa Bitcoinia verrataan usein Alankomaissa 1600-luvulla tapahtuneeseen tulppaanimaniaan. Braden mielestä vertaus ontuu pahasti.
”Tämä on erittäin tärkeä kysymys. Tulppaanikuplan vertaaja ei ymmärrä mistä Bitcoinin arvo muodostuu. Todellisuudessa asia ei ole näin, sillä kyseessä on uuden tyyppinen digitaalinen hyödyke. Kryptovaluutoilla on uniikkeja ominaisuuksia, joita ei mikään muu raha, hyödyke tai teknologia pysty tarjoamaan. Bitcoin-varoja ei voida jäädyttää, eikä sen siirtämistä voida rajoittaa. Kenenkään toimesta. Lisäksi Bitcoinien määrä on absoluuttisen niukka, joka vaikuttaa myös arvonmuodostukseen. Bitcoinin lohkoketjuteknologia on erittäin luotettava. Se on varmin tapa tallentaa tietoa, eikä kukaan voi tehdä muutoksia jälkikäteen.”
Bitcoinin arvon ennustamattomuuden on ajateltu vaikeuttavan sen yleistymistä maksuvälineenä. Brade on asiasta eri mieltä.
”Bitcoinin volatiliteetti on ollut aina suurta ja sen käyttö on lisääntynyt siitä huolimatta. Prosentuaalinen viikkotason volatiliteetti on ollut laskussa. Mentaliteetti on ollut yleensä se, että ihmiset sijoittavat bitcoiniin ja alkavat tämän jälkeen käyttämään sitä maksuvälineenä.”
Coinmotion - SalkunRakentaja - yhteistyötarjous!
Coinmotionin kautta voit ostaa, myydä ja säilyttää bitcoineja turvallisesti. Avaa tili Coinmotion-palveluun. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1% treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).