Talouden trendit

5 krypton voimistamaa osaketta

Lohkoketjuteknologian ympärillä oleva innostus alkaa saada jo huolestuttavia piirteitä.

Vuosituhannen alun teknologiakuplaa leimasi mielenkiintoinen yksityiskohta. Listatun yrityksen nimen muutos ”.com”-päätteiseksi sai aikaan kurssinousun. Internetin tuomat mahdollisuudet ovat osoittautuneetkin myöhemmin isoiksi, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Jossain vaiheessa kupla puhkesi ja huomattiin, että internetin hyödyntäminen vaatii aika paljon muutakin kuin nimen muutoksen.

Nyt vaikuttaa olevan samantapainen ilmiö havaittavissa lohkoketjuun liittyvät teknologian kohdalla. Riittää että yritys muuttaa nimensä tai kertoo aikeestaan hyödyntää lohkoketjuteknologiaa, niin seurauksena on massiivinen kurssinousu.

Viimeisempänä yrityksenä on 1888 perustettu valokuvausmateriaalia ja -tarvikkeita valmistava Kodak. Kodakin kurssi nousi yli 60 prosenttia, yrityksen kerrottua lanseeraavansa oman lohkoketjuteknologian nimeltään ”KodakCoin” yhteistyössä Wenn digitalin kanssa. Kryptovaluutaan on tarkoitus auttaa valokuvaajia kuviin liittyvien omistajaoikeuksien kanssa.

Kodak lähtee kryptovaluuttoihin

Huolestuttavaa on, että Kodak tekee tappiollista tulosta ja on ollut vaikeuksissa jo pitkään.

Sijoittajan kannalta yksi aika olennainen kysymys on, että löytyykö Kodakilta kulttuuria ja osaamista viemään läpi oma lohkoketjuteknologiaprojekti, jos se oikein muutenkaan ole onnistunut pysymään ajan rattaissa kiinni?

BusinessInsider on listannut yrityksiä, jotka ovat saaneet nostetta kryptovaluuttaan liittyvistä ilmoituksista. Näiden muiden yritysten kohdalla on jo ehditty näkemään voimakasta osakekurssin nousua seuraava kurssilasku. Tässä muutama.

Riot muutti nimensä Riot Blockchainiksi. Ilmoitus sai alkuun 375 prosentin nosteen osakekurssiin, mutta nyttemmin kurssi on lähtenyt laskuun. Riotin kohdalla mielenkiintoista on, että kyseessä on toinen nimenmuutos lyhyen ajan sisään. Ensimmäinen muutettu nimi ”BiOptix” ei kuitenkaan tuottanut toivottua muutosta osakekurssiin. ”Riot Blockchain” toi.

Vastaavasti World Poker Fund Holdings sai 100 prosentin nosteen ilmoitettuaan hankkineensa kryptoihin perustuvan lompakon.

Long Island Iced Tea nousi 432 prosenttia muutettuaan nimensä muotoon ”Long Blockchain”.

Neljäntenä yrityksenä Sky People Fruit Juice muuttui muotoon ”Future Fintech Group” ja sai palkkioksi 530 prosentin kurssinousun.

Viidentenä yrityksenä Longfin, joka hankittuaan kryptoihin erikoistuneen Ziddun nousi 2400 prosenttia.

Kasvusijoittaminen on haastava taiteenlaji, joka vaatii aika paljon enemmän kuin trendien perässä juoksemista. Yksi keskeinen tekijä on ymmärtää, että uusi mahdollisuuksien markkina ei vielä tarkoita sitä, että yrityksellä olisi tarpeeksi osaamista ja asemaa hyödyntää näitä mahdollisuuksia.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Henri Blomster

    Henri Blomster

    12.1.2018 at 09:49

    Ja eilen Kodak tulikin sitten 21,5 prosenttia. Jännä ilmiö tämä parin päivän mittainen kryptoinnostus.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös