Kangasharjun mukaan 1870-luvulta alkaen tarkasteltuna Suomeen sijoittanut on saanut osake- ja kiinteistömarkkinoilta sekä valtion lyhyt- ja pitkäaikaisista velkakirjoista huipputuoton.
”Tuotto on suurempi kuin missään muussa 16 maassa, josta vastaavia aineistoja on saatavilla (Jordá ym. 2017). Näitä maita ovat 13 Euroopan maan lisäksi USA, Japani ja Australia”, Kangasharju toteaa blogissaan.
Ero Suomen ja muiden tarkastelussa mukana olevien maiden pitkän aikavälin tuotoissa on yllättävän iso. Ekonomistin mukaan Suomessa sijoitusten reaalituotto on ollut lähes 10 prosenttia vuodessa, kun se aineiston kaikissa maissa on ollut keskimäärin reilut 6 prosenttia.
”Suomessa omaisuus on siis kaksinkertaistunut seitsemän vuoden välein inflaatio huomioon ottaenkin. Ruotsikin jää kivasti jälkeemme noin 7 % tuotolla”, Kangasharju hehkuttaa.
Kangasharju selvitti myös sijoitustuottojen ja maiden asukaskohtaisen bruttokansantuotteen kasvun välistä riippuvuutta. BKT:n kasvu selittää jossain määrin sijoitustuottojen eroja maiden välillä. Suomen sijoitustuotot ovat Kangasharjun mukaan olleet kuitenkin poikkeuksellisen kovat verrattuna esimerkiksi Norjaan, jossa talouskasvu on ollut suurin yhtä vahvaa kuin Suomessa.
”Suomea on pidetty Euroopan Japanina, mutta sijoitustuotossa Suomi on ollut jopa Japaniakin kovempi. BKT/asukas -suhteella mitattu elintason kasvu on ollut viimeisen 140 vuoden aikana nopeinta Japanissa (yhdistin Jordánin aineistoon Maddison projektin BKT/asukas –tiedot). Suomessa elintaso on noussut yhtä jalkaa öljyä löytäneen Norjan kanssa, mutta sijoitusten tuotossa Suomi poikkeaa selvästi edukseen muista maista.”
Suomessa etenkin tuotto riskisiksi mielletyistä kiinteistö- ja osakesijoituksista on ollut hyvä. Kangasharjun mukaan riskisijoitukset ovat tuottaneet yli kolme prosenttiyksikköä paremmin kuin aineistossa keskimäärin. Riskittömämpi tuotto lyhyistä ja pitkistä valtion velkakirjoista puolestaan on ollut alle puoli prosenttiyksikköä keskiarvoa parempi.
Kovan tuoton varjopuolena on ollut korkea riskitaso, Kangasharju toteaa.
”Suomessa riskisijoitukset ovat olleet erityisen riskisiä. Tämä näkyy etenkin osakkeiden arvon heilahteluissa. Kun Suomen kiinteistö- ja osaketuottoja verrataan otettuun riskiin, tuotto ei enää olekaan poikkeuksellisen hyvä.”
Ekonomistin mukaan riskin ottaminen on kannattanut enemmän kiinteistösektorilla kuin osakkeissa.
”Osakesijoitukset tuottivat selvästi kiinteistösijoituksia vähemmän, kun tuotto suhteutetaan keskimääräiseen arvonheilahteluun.”