Kasvu yhdistettynä tiukkaan kulukuriin luo Dovre Groupin osakkeelle tuottopotentiaalia, arvioi sijoituspalvelutalo FIM.
Kasvu yhdistettynä tiukkaan kulukuriin luo Dovre Groupin osakkeelle tuottopotentiaalia, arvioi sijoituspalvelutalo FIM.
Dovrella on kaksi liiketoimintaryhmää: projektihenkilöstön vuokraus ja konsultointi. Projektihenkilöstö-liiketoiminnan osuus Dovren kokonaisliikevaihdosta on runsaat 90 prosenttia.
Vuonna 2014 Dovren liikevaihdosta noin 55 prosenttia muodostui öljy- ja kaasuteollisuudesta ja kahden suurimman asiakkaan osuus liikevaihdosta on noin 22 prosenttia. Yhtiö on viime vuosina onnistunut vähentämään riippuvuuttaan yhdestä toimialasta ja suurimmista asiakkaistaan.
Öljyn hinnan voimakas lasku vuosina 2014 – 2015 leikkasi voimakkaasti Dovren asiakkaiden investointeja ja siten myös Dovren liikevaihtoa, FIM toteaa aamukatsauksessaan.
Öljyn hinta on kuitenkin viime aikoina ollut nousussa, mikä on näkynyt öljyteollisuuden aktiviteetissa. Dovren myynnissä toimialan elpyminen näkyy FIM:n mukaan kuitenkin viiveellä.
”Projektihenkilöstön huippu saavutetaan tyypillisesti öljyprojekteissa muutaman vuoden päästä projektin käynnistymisen jälkeen. Tästä johtuen Dovren liikevaihdon muutokset näkyvät viipeellä öljyn hinnan ja sitä seuraavan investointiaktiviteetin muutoksiin.”
Ydinvoimaprojekteissa huippu saavutetaan vielä selvästi myöhemmin ja teollisuuden projekteissa 1-2 vuoden sisällä.
Öljyteollisuuden positiivinen vaikutus nähdään todennäköisesti vuosien 2018 – 2020 aikana, FIM ennustaa.
”Kysynnän parantumisen myötä Dovrella on mahdollisuus nostaa hintoja ja karsia heikompikatteisia projekteja. Dovre on rakentanut uusia liiketoimintamahdollisuuksia puitesopimusten muodossa mm. Suomeen teollisuuden projekteja silmällä pitäen. Julkisena referenssinä on mm. Balticconnector-kaasuputkihanke. Näiden sopimusten solmimisessa kilpailuetuna on mm. parempi status listattuna yhtiönä pienempiin listaamattomiin verrattuna.”
Perinteisessä öljy- ja kaasuteollisuudessa Dovrella on yli 30 vuoden kokemus ja hyvä maine, FIM muistuttaa. Orgaanisen kasvupotentiaalin lisäksi Dovre on myös valmis yritysostoihin, mikäli sopivia kohteita löytyisi.
Dovren päämarkkina öljy- ja kaasusektori on supistanut investointeja voimakkaasti viime vuosina. FIM uskoo, että markkina on nyt elpymässä, kun viiveellä öljyn hintaan reagoivat projektit ovat alkamassa ja vaativat henkilöstöresursseja. Samalla yhtiön työ öljy- ja kaasualan ulkopuolella, etenkin uudet hankkeet Suomessa, alkavat kantaa hedelmää.
FIM uskoo yhtiön pystyvän lähivuosina noin 20 prosentin liikevaihdon kasvuun. Lisäksi Dovren kiinteiden kulujen hallinta on onnistunut viime vuosina erinomaisesti erittäin vaikeassa markkinassa.
”Tämä luo hyvän pohjan tuloskasvulle, jos liikevaihdon kehitys on tulevina vuosina positiivista.”
FIM:n arvion mukaan Dovren EBIT voisi nousta vuonna 2020 5,4 miljoonaan euron tasolle. Myös osakkeen arvostustaso on maltillinen.
”Yhtiön liiketoiminta on melko riskistä ja kilpailu alalla on kireää, joten uskomme että arvostuskertoimet Dovrelle tulevat olemaan melko maltilliset. Olettaen Dovren arvostuskertoimeksi EV/EBIT 8x olisi yhtiön osakekohtainen arvo noin €0,45 per osake (huomioiden vuoden lopun nettokassan). ”
FIM:n 0,45 euron osakekohtainen arvo tarkoittaisi peräti 73 prosentin tuottopotentiaalia nykykurssiin verrattuna vuoteen 2020 mennessä.
