Peliyhtiö julkisti 22. helmikuuta ennakkotietoja neljännen kvartaalin tuloksestaan sekä ohjeistuksen vuodelle 2018. Julkistuksen jälkeen Rovion markkina-arvosta suli pois lähes 50 prosenttia. Peliyhtiön osakkeiden lopullinen hinta listautumisannissa oli 11,50 euroa. Kurssiromahduksen jälkeen hinta putosi 5,02 euroon pörssipäivän päätteeksi.
Katastrofaalisen romahduksen syy oli Rovion ilmoitus kuluvan vuoden näkymistä.
Rovio ilmoitti, että sen viime vuoden lopun tulos on jäänyt odotettua heikommaksi. Yhtiön arvion mukaan liikevaihto jää tämän vuoden aikana enintään 300 miljoonaan euroon eli pysyy viime vuoden tasolla.
Piensijoittajia Rovion romahdus ei säikäyttänyt, sillä yhtiö sai Euroclearin tilastojen mukaan helmikuussa 8 982 omistajaa lisää. Omistajamäärä nousi noin 19 600:een. Uudet omistajat olivat piensijoittajia.
Rovion vaikeuksien taustalla on sen kruununjalokiven, eli Angry Birds -brändin hiipuminen. Taloustutkimuksen brändien arvostustutkimuksen mukaan Angry Birds oli vuoden 2017 selvityksen suurin romahtaja. Tutkituista tuhannesta brändistä sijoitus tippui satoja sijoja.
Jotta yhtiö voisi lunastaa listautumisessa siihen asetetut odotukset, tulisi sen keksiä jotain uutta.
Tällainen uutuus saattaa olla Rovion kehittämä Hatch-pelipalvelu.
Talouselämän mukaan Rovio investoi pelien suoratoistopalvelua kehittävään Hatchiin tänä vuonna jopa 10–15 miljoonaa euroa. Tavoitteena on hajauttaa Rovion portfoliota ja rakentaa uusi kanava mobiilipelaamiselle.
Rovio aikoo Hatchin avulla mullistaa pelialan ansaintamallit ja luoda uuden ekosysteemin. Tarkoituksena on luoda Hatchista uudenlainen pelien julkaisualusta, jonka sisällä pelaajat voivat löytää uusia pelejä ja pelata niitä suoraan, ilman pelin lataamista puhelimeensa. Sen idea on siis samanlainen kuin Netflixillä elokuvissa ja Spotifyllä musiikissa.
Hatch on jo nyt tarjolla jo 16 Euroopan maassa, ja sen listoilta löytyy noin 100 eri peliä. Pelejä ei siis tarvitse asentaa omaan puhelimeen, vaan ne ovat välittömästi pelattavissa Hatchin pilvipalvelun kautta.
Talouselämän mukaan Hatchilla on sopimus sadan eri pelijulkaisijan kanssa niiden pelien tulosta palvelun piiriin. Testivaiheessa palvelu on ilmainen ja mainosrahoitteinen, premium-palvelu tulee sen rinnalle myöhemmin.
Teknologian kärkijulkaisu Engadget suitsuttaa Hatch-pelipalvelua. Hatchin todelliseksi kilpailuvaltti pilvipelaamisessa on Engadgetin mukaan Hatchin sosiaalisen pelaamisen mahdollisuudet. Kaverukset voivat pelata verkon yli monipelejä, jotka normaalisti vaativat puhelimen vaihtamista kädestä toiseen.
Hatch on Rovion tytäryhtiö, josta Rovio omistaa 80 prosenttia. Yhtiössä työskentelee nyt 22 ihmistä, ja se käyttää lisäksi alihankkijoita.
Alla olevalla videolla on lisätietoja Hatch-palvelusta.