Samsungilta on listalla kaikkiaan seitsemän puhelinmallia, Apple teki hyvän listakuukauden neljällä mallilla, Huawei on edustettuna kolmella Honor-puhelimella, ja Nokia-brändin osuudeksi tuli maaliskuussa uusien mallien myyntiintulon odotuksessa yksi listasija.
DNA:n maaliskuun Top 15 -listan kärkikolmikkoon kiipesivät myös edullisemmat Honor 8 Lite ja Nokia 6.
Siinä missä Samsungilla oli maaliskuussa määrällisesti eniten puhelinmalleja Top 15 -listalla, Huawei otti Honor-puhelimillaan komean kaksoisvoiton. Honor 9 nousi ykkössijalle, ja kakkoseksi ponkaisi kokonaan listan ulkopuolelta Honor 8 Lite. DNA:n myydyimpien puhelimien listalla keskeytyksettä kuukaudesta toiseen pysytellyt Honor 8 jäi ensimmäisen kerran yli puoleentoista vuoteen listan ulkopuolelle.
”Näyttäisi siltä, että Huawein uusin perusälypuhelin Honor 9 on nyt ottamassa kestosuosikin paikan, vaikka se ei aivan halvimmasta päästä olekaan. Käyttäjät edellyttävät puhelimiltaan jatkuvasti enemmän sekä ominaisuuksien että laadun puolesta, ja ovat siten valmiita panostamaan laitteen hankintaan myös rahallisesti. Lähes neljänsadan euron hintaluokan puhelimen saavuttama näin kova suosio ei selity pelkästään fanien osuudella”, arvioi DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
Samsungin molemmat Galaxy S9 -uutuusmallit nousivat listalle saman tien myyntiin tultuaan. Samsung Galaxy S9 leiskautti suoraan neljännelle sijalle, ja myös Samsung Galaxy S9+ on mukavasti mukana kisassa, sijalla 14.
”Samsungin jokakeväinen uutuus menee suosituimpien puhelimien listalla takuuvarmasti aina korkealle sijalle. Samsungin Galaxy S -sarjalla on uusien ostajien lisäksi jo ennestään todella laaja kannattajajoukko, joka päivittää puhelimensa vuosittain uuteen versioon. Kiinnostaisikin kuulla, jos jollakin on hankittuna peräti kaikki tähän mennessä ilmestyneet versiot. Galaxy S -sarjan hyvän maineen tietäen voinemme odottaa myös 10-vuotisjuhlamallin tuloa”, Aavikko ennustaa.
DNA:n myydyimmät puhelimet maaliskuussa 2018
1. (5.) Honor 9
2. (-) Honor 8 Lite
3. (6.) Nokia 6
4. (-) Samsung Galaxy S9
5. (3.) Apple iPhone SE
6. (13.) Samsung Galaxy J5 (2017)
7. (4.) Samsung Galaxy J3 (2017)
8. (8.) Apple iPhone 7
9. (10.) Samsung Galaxy S7
10. (9.) Samsung Galaxy S8
11. (-) Samsung Galaxy A3 (2017)
12. (11.) Apple iPhone 6
13. (15.) Apple iPhone X
14. (-) Samsung Galaxy S9+
15. (2.) Honor 6A