Yritysuutiset

Stora Enso antoi positiivisen tulosvaroituksen

Stora Enso metsäyhtiö osakekurssi osakkeet sijoittaminen

Stora Enson vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen operatiivinen liiketulos oli noin 369 miljoonaa euroa, mikä on selvästi aiemmin julkaistuja näkymiä korkeampi, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Päivitetyn tulosennusteen mukaan metsäyhtiön liiketulos kasvoi melkein kolmanneksen vuoden 2017 viimeiseltä neljännekseltä.

Stora Enso kertoi helmikuussa, että vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla tai hieman korkeampi kuin vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä, jolloin liikevaihto oli 2 511 miljoonaa euroa. Samassa yhteydessä metsäyhtiö ilmoitti, että operatiivinen liiketulos olisi jonkin verran korkeampi kuin vuoden 2017 viimeisen neljänneksen 280 miljoonaa euroa.

Metsäyhtiö siis nosti tulosennustettaan selvästi. Tulosennuste on myös analyytikoiden konsensusennusteita korkeampi. Kokonaisuudessaan ensimmäisen vuosipuoliskon tulospotti näyttäisi asettuvan noin 11 prosenttia konsensusennusteita korkeammalle, toteaa Nordea aamukatsauksessaan.

Vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon Stora Enso arvioi olevan noin 2 579 miljoonaa euroa oli samalla tasolla kuin vuoden 2017 viimeisen neljänneksen liikevaihto 2 511 miljoonaa euroa.

Odotettua parempi tulos johtuu pääasiassa hyvistä hinnoista Paper-divisioonassa ja aaltopahvin raaka-aineessa sekä suuremmista volyymeista Consumer Board -divisioonan Euroopan tehtailla. Myös operatiivinen suorituskyky jatkui vahvana.

Vuoden 2018 toisen neljänneksen liikevaihdon Stora Enso olevan samalla tasolla tai hieman suurempi kuin ensimmäisen vuosineljänneksen noin 2 579 miljoonaa euroa. Operatiivisen liiketuloksen yhtiö odottaa olevan samalla tasolla tai jonkin verran pienempi kuin ensimmäisen neljänneksen noin 369 miljoonaa euroa.

Markkinat palkitsivat Stora Enson positiivisen tulosvaroituksen noin 3,1 prosentin kurssinousulla.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös