Kasvuosakkeet

Hintapaineet Kiinassa painoivat Koneen tuloksen reippaasti alle odotusten

Analyytikon mukaan hissiyhtiön osake on kaikilla mittareilla arvioituna kallis.

Hissiyhtiö Kone jäi toisella vuosineljänneksellä selvästi niin edellisvuoden kannattavuudesta kuin analyytikoiden odotuksistakin. Yhtiön liikevoitto ylsi 280,5 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi vielä 335,8 miljoonaa euroa. Liikevoitto laski 16,5 prosenttia vertailukaudesta.

Factsetin analyytikoilta keräämä konsensusennuste oli 301 miljoonaa euroa, eli tulos oli odotuksia heikompi.

Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth kertoi yhtiön puolivuotiskatsauksessa, että kannattavuutta rasittivat edelleen useat tekijät.

”Oikaistua liikevoittomarginaalia rasittivat odotustemme mukaisesti edelleen aiemmin nähty hintapaine Kiinassa yhdistettynä korkeampiin raaka-ainekustannuksiin”, toimitusjohtaja kertoo.

Ehrnroothin mukaan Kone on kuitenkin onnistunut vakaannuttamaan saatujen tilausten suhteellisen katteen, ja yhtiö odottaa sen johdosta paineen oikaistussa liikevoittomarginaalissa helpottavan vuoden loppua kohti.

Positiivista tulosraportissa oli tilausten kehittyminen. Saadut tilaukset kasvoivat 3,0 prosenttia ja vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna tilaukset kasvoivat 6,4 prosenttia.

Kone odottaa vuonna 2018 liikevaihdon kasvun olevan 3 – 7 prosentin välillä vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2017 oikaistuun liikevaihtoon. Oikaistun liikevoiton se arvioi olevan 1 100–1 200 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttakurssit pysyisivät loppuvuoden suunnilleen kesäkuun lopun 2018 tasolla.

Oikaistun liikevoittomarginaalin paineen yhtiö uskoo helpottavan tehtyjen hinnoittelu- ja kannattavuustoimenpiteiden johdosta loppuvuodesta 2018.

Nordea arvioi aamukatsauksessaan Koneen muokanneen Kiinan näkymiensä sanajärjestystä hieman positiivisemmaksi.

”Kiinassa uusien laitteiden kappalemääräisestä myynnistä annettu näkymä on nyt vakaa tai vähän laskeva, aiemmin vähän laskeva tai vakaa. Kiinassa rahamääräiset tilaukset kasvoivat 5 % – 10 %, joka puolestaan vahvistaa tarinaa toimintaympäristön asteittaisesta toipumisesta maassa”, Nordea toteaa.

Nordean suositus Koneen osakkeelle on pidä.

Markkinoilla Koneen tulosjulkistus ei aiheuttanut dramaattisia muutoksia suuntaan taikka toiseen. Markkinat odottavat edelleen Koneelta vahvaa tuloskasvua, koska yhtiön P/E-kerroin 12 kuukauden toteutuneella tuloksella laskettuna on lähes 27x.

Analyysitalo Inderesin analyytikko Erkki Vesola pitää Koneen osaketta kalliina ”kaikilla mittareilla”.

”KONEen osake on vuosien 2018-2019 P/E-kertoimilla (Inderes: 25x ja 24x; konsensus: 27x ja 25x) hinnoiteltu vastaavasti 34-42 % sekä 46 % yli verrokkien. Vielä vuoden 2020 P/E-kerroin on korkea (22x) ja preemio verrokkeihin 47 %. Korkeaa arvostusta kuvaa vielä huikea 5x-6x PEG-kerroin”, Vesola toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös