Oma talous

Mikä on talletussuoja?

Talletussuoja voi terminä kuulostaa suhteellisen selvältä: mitä muuta se voisikaan tarkoittaa kuin suojaa talletuksille?

Mutta tiesitkö esimerkiksi sen, että suoja kattaa kaikki saman pankkiryhmän talletustilit, tai että korvauksia voi saada EU:n sisällä enintään 100 000 euroon asti?

Talletussuoja suojaa pankkitileille talletettuja rahoja, jos pankki ei syystä tai toisesta pysty niitä maksamaan. Tällöin talletussuojarahasto turvaa pankkiin talletettujen varojen takaisinmaksun asiakkaille.

Yhtä asiakasta ja pankkia kohden korvauksen suuruus on enintään 100 000 euroa kun kaikki talletukset lasketaan yhteen. 100 000 eurosta ylijäävä osuus jää suojan ulkopuolelle. Mahdolliset velat eivät vaikuta tähän korvausmäärään.

Mitä talletussuoja kattaa?

Talletussuojan piiriin kuuluvat yksityishenkilöiden, yritysten ja yhdistysten talletukset talletuspankeissa. Suojan ulkopuolelle jäävät esimerkiksi sijoituspalveluihin käytettävien tilien varat, sillä niitä hallinnoi Sijoittajien korvausrahasto.

Suoja kattaa myös pankkien säästötilit ja määräaikaistalletustilit. Vertailussamme voit myös löytää sopivimman tilin omaan tilanteeseesi. Laske ensin paljonko haluat säästää kätevällä säästölaskurillamme, ja vertaile lopuksi joko säästö- tai määräaikaistalletustilejä.

Kaikki Suomessa toimivat talletuspankit kuuluvat talletussuojajärjestelmään. Järjestelmän toiminnasta vastaa Rahoitusvakausvirasto. Ulkomaisten toimijoiden sivuliikkeet eivät tähän joukkoon kuulu, sillä heidät luetaan oman valtion mahdolliseen suojajärjestelmään. Esimerkiksi Danske Bank kuuluu Tanskan ja Citibank Ison Britannian talletussuojajärjestelmään.

Esimerkkejä suojan kattavuudesta

Seuraavaksi käymme läpi esimerkkitilanteita, milloin talletussuoja korvaa tai ei korvaa rahanmenetystä.

Esimerkki 1. Pankkisi menee konkurssiin, eikä se pysty maksamaan talletusvarojasi. Sinulla on pankin käyttötilillä 30 000 euroa ja säästötilillä 90 000 euroa. Tileillä olevien talletusten yhteenlaskettu määrä on 120 000 euroa. Tällöin talletussuoja korvaa 100 000 euroa kokonaissummasta, ja jäljelle jäävä 20 000 euroa siis jää korvaamatta.

Esimerkki 2. Sijoituspalveluyrityksesi menee konkurssiin, eikä se pysty maksamaan sijoitettuja varojasi. Sinulla oli 30 000 euroa sijoitettuna sijoitusrahastoon ja 10 000 yksittäisiin osakkeisiin. Tällöin talletussuoja ei korvaa mitään, koska rahat eivät sijainneet pankin talletustilillä. Sen sijaan Sijoittajien korvausrahasto saattaa korvata enintään 20 000 euroa kokonaissummasta sopimuksen mukaan. Sijoittaja on kuitenkin pääasiassa vastuussa omista sijoituspäätöksistään.

Milloin talletussuojasta hyötyy?

Alla selvitämme missä tilanteissa ihminen saa eniten hyötyä talletussuojasta.

1. Rahaa valmiiksi pankin talletustileillä
Talletussuoja hyödyttää kaikkia, joilla on rahaa pankin talletustileillä. Olitpa sitten toimistotyöläinen markkinointifirmassa, tai fyysisen työn tekijä rakennusfirmassa, talletussuoja turvaa rahasi 100 000 euroon asti. Tämän vuoksi voikin olla syytä tehdä puskurirahasto pahan päivän varalle.

2. Pidät säästämisestä
Talletussuojasta hyötyvät myös innokkaat säästäjät, jotka laittavat varansa pankkien säästötileille lepäämään. Säästötileillä saa turvaa rahoilleen enemmän kuin esimerkiksi sijoitusrahastossa, joka korvaa menetettyjä varoja vain enintään 20 000 euroon asti. Kurssimuutoksista tai sijoitusneuvojan neuvojen muodostamasta riskistä sijoittaja vastaa itse.

3. Et innostu riskinotosta
Jos ei pidä riskien ottamisesta rahojen kanssa, kannattaa rahat pistää pankin eri talletustileille, missä ne ovat suojan alla turvassa 100 000 euroon saakka. Tällä tavalla ei tarvitse menettää yöuniaan esimerkiksi miettiessään korkeamman riskin osakemarkkinoiden heilahteluja.

Jos olet kiinnostunut säästämisestä, etkä ole varma siitä, tarjoaako nykyinen tilisi tarpeeksi vastinetta rahoille, tilin vaihtaminen voi tulla ajankohtaiseksi. Eri säästötilejä kannattaakin aina vertailla, korkeinta korkoa tuottavan vaihtoehdon löytämiseksi. Voit vertailla eri pankkien säästötilejä kätevästi säästötilivertailussa:

Vertaile säästötilejä! Löydä paras tuotto säästöillesi!

 
Lähde: Finanssivalvonta

Julkaistu alunperin VertaaEnsin.fi blogissa

Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös