Asunnot ja kiinteistöt

Asunto menee Suomessa kaupaksi keskimäärin kolmessa kuukaudessa

Asuntokaupat saatiin vuonna 2018 päätökseen Suomessa keskimäärin 95 päivässä, kertoo Kiinteistömaailma.

Yksittäisten asuntokauppojen myyntiaikojen vaihtelu on luonnollisesti suurta. Nopeimmillaan asunto vaihtaa omistajaa parissa viikossa sen myyntiin laittamisesta, Kiinteistömaailma kertoo tiedotteessaan.

Keskimäärin myynti ottaa aikaa esimerkiksi Helsingissä 57 päivää, Kotkassa 124 päivää, Naantalissa 97 päivää ja Sotkamossa 155 päivää. Asunto-osakkeiden kaupan sähköistyminen lyhentää kaupan valmisteluihin kuluvaa aikaa ensi vuodesta alkaen.

KVKL hintaseurantapalvelun mukaan käytettyjen asuntojen kaupat syntyivät Suomessa vuonna 2018 keskimäärin 95 päivässä. Luvussa ei ole mukana uudiskohteiden kauppoja. Kiinteistömaailman välittämien asuntojen kauppa-ajat ovat maan keskiarvoja lyhyemmät: valtakunnan keskiarvo vuonna 2018 on 82 päivää.

”Moni kiinteistönvälittäjä nostaa sosiaalisen median kanavilla ja muissakin viesteissään mielellään esiin tarinoita, joissa uusi omistaja löytyi huippunopeasti. Vähemmälle huomiolle jäävät ne ihan tavalliset tapaukset, joissa kauppa syntyy useiden kuukausienkin työn tuloksena. Odotukset voivat siksi helposti mennä väärille urille: nopeat kaupat ovat monesti toivottu juttu, mutta elävässä elämässä myyntiin täytyy usein varata aikaa”, sanoo toimitusjohtaja Misa Roito Kiinteistömaailma Tampere Ratinasta.

Roiton mukaan tavallista on se, että ostaja on saattanut kyllä käydä tutustumaan asuntoon jo ensimmäisillä myyntiviikoilla, mutta pystyy tekemään eri syistä ratkaisuja esimerkiksi parin kuukauden päästä.

Nopeimmillaankin asuntokauppa vie nykyisin vähintään pari viikkoa. Vaikka ostaja ja myyjä kohtaisivatkin toisensa heti kohteen tultua myyntiin, vie kauppaprosessin valmistelu eli asiakirjojen hoito sekä kaikille osapuolille sopivan kaupantekotilaisuuden ajankohdan löytyminen pankista jopa viikkoja.

Vuoden 2019 alusta alkaen vaiheittain sähköiseen huoneistotietojärjestelmään siirtyvät taloyhtiöiden osakeluettelot mahdollistavat asunto-osakkeiden kaupan sähköisesti, ilman pankissa käyntiä.

”Kaupanteko nopeutuu merkittävästi, kun ostajan ja myyjän ei tarvitse sovittaa aikataulujaan yhteen tavatakseen pankin konttorissa yhdessä kiinteistönvälittäjän kanssa. Aikaa säästyy myös, kun jatkossa ei ole paperisia osakekirjoja, jotka pitäisi noutaa ja toimituttaa pankin holveista konttoreihin”, kuvaa muutosta Kiinteistömaailma Oy:n kehityspäällikkö Rikhard Sjöberg.

Lue lisää digitaalisesta asuntokaupasta tästä: Suomessa tehtiin ensimmäinen digitaalinen asuntokauppa

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös