Kiinteistöasiantuntija: Kiinteistömarkkinat ovat vahvassa murroksessa

Markkinoiden polarisoituminen on johtanut siihen, että sijainnilla ja kiinteistön toimivuudella on yhä suurempi vaikutus arvoon.
kiinteistö kerrostalo asuminen kaupunki talous kiinteistö kerrostalo asuminen kaupunki talous

Kiinteistömarkkinoiden muutoksista ja kiinteistöarvioijien roolista keskusteltiin Keskuskauppakamarin järjestämässä Kiinteistönarviointipäivässä.

Kansainvälisen kiinteistöalan neuvonantopalveluja tarjoavan JLL:n Suomen arviointi- ja konsultointiyksikön johtaja Tero Lehtosen mukaan yritysten toiveet toimitiloista ovat muuttuneet muun muassa liiketoimintasyklien lyhentymisen ja osaavasta työvoimasta käytävän kilpailun myötä.

”Kiinteistömarkkinat ovat perinteisesti kehittyneet vakaasti ilman suuria mullistuksia. Tilanne on muuttunut viime vuosien myötä. Markkinat ovat myös polarisoituneet samalla kun kiinteistöjen arvot ovat historiallisen korkealla tasolla. Monelle yritykselle perinteinen toimistotila ei enää kelpaa”, Lehtonen toteaa.

Verkkokaupan suosio on lisännyt sijoittajien kiinnostusta varastotiloihin. Isoilla kansainvälisillä verkkokaupoilla ei kuitenkaan ole tarvetta rakentaa suuria keskusvarastoja Suomeen, sillä muutama pienempi keskus riittää yleensä logistiikkavirtojen hallitsemiseksi.

”Parhaimmilla paikoilla sijaitsevien modernien tilojen kysyntä kasvaa ja kakkostason kiinteistöjen arvo tippuu. Markkinoiden polarisoituminen on johtanut siihen, että sijainnilla ja kiinteistön toimivuudella on yhä suurempi vaikutus arvoon”, hän sanoo.

Alueelliset erot ovat Lehtosen mukaan vahvassa kasvussa.

Isoissa kaupungeissa hyvällä sijainnilla olevat kauppakeskukset pärjäävät pääsääntöisesti hyvin, kun taas pienemmillä paikkakunnilla liikennevirtojen ulkopuolella sijaitsevat keskukset menettävät asiakkaitaan. Monen kakkosluokan toimistotilan vuokrataso on tippunut merkittävästi.

”Muutamat kaupungit ovat omilla päätöksillään edesauttaneet keskustan näivettymistä. Isojen liikekeskusten rakentaminen kaupungin ulkopuolelle on muuttanut asiakkaiden kulutustottumuksia. Monessa kaupungissa mietitään nyt, miten keskustan elinvoimaisuus olisi mahdollista palauttaa”, Lehtonen sanoo.

[xyz-ihs snippet=”ReadPeak”]

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
toimisto kokous tapaaminen suunnittelu työelämä talous

Selvitysmies ehdottaa suuria muutoksia epäoikeudenmukaisena pidettyyn työttömyysturvan rahoitukseen

Seuraava artikkeli
tappio tulospettymys pettymys tuloskausi sijoittaminen

Varainhoitoyhtiö: Sijoittajien tunnelmat kääntyneet poikkeuksellisen nopeasti