Suomalaiseen sijoituskeskusteluun liittyy inhottavaa väheksyntää, väittää sijoittaja ja sijoitusbloggaaja Merja Mähkä.
Merja Mähkä on aktiivinen sijoituskeskustelija netissä ja sosiaalisessa mediassa. Sijoitusbloggaaja on Helsingin Sanomissa ilmestyvässä Onnellinen omistaja -blogissaan kannustanut mutkattomalla tyylillään ihmisiä huolehtimaan omasta taloudestaan ja pyrkinyt madaltamaan sijoittamisen aloittamisen kynnystä. Hän myös kertoo avoimesti omista sijoituskokemuksistaan.
Mähkä keskustelee aktiivisesti sijoittamisesta ja Twitterissä hänellä on yli 5000 seuraajaa, mikä on sijoituspiireissä paljon. Viime syksynä Mähkä kertoi SalkunRakentajan haastattelussa sijoitustyylistään.
Mähkä haluaa myös kehittää sijoittamisen ympärillä käytävää keskustelua. Uusimmassa blogissaan hän ihmettelee suomalaisten sijoituskeskusteluun kuuluvia pilkkanimiä.
Vaikka sijoituskeskustelu on Mähkän mielestä edennyt laukalla tälle vuosituhannelle, löytyy pinnan alta raaputtamalla ”inhottavaa väheksyntää”.
”Esimerkki: Jos sohvaperuna päättää juosta maratonin, kaikki kannustavat. Mutta auta armias, jos ihminen haluaa vaurastua. Huonosti tuossa vielä käy -huuto alkaa heti”, Mähkä veraa.
Sijoitusbloggaajan mielestä suomalaisilla sijoitusharrastajilla on kummallinen tapa kutsua tavallisia sijoittajia tuulipuvuiksi. Pilkkanimi syntyi 2000-luvun vaihteen teknologiakuplan aikoihin, jolloin osakkeita jonotettiin tuulipuvuissa ja osakekurssit nousivat pilviin perusteetta. Teknohuuma päättyi tylysti massiiviseen osakekurssien kuplan puhkeamiseen.
Mähkä muistuttaa, että valistuneiden tavallisten sijoittajien joukko kasvaa koko ajan, mikä näkyy muun muassa Osakesäästäjien keskusliiton jäsenmäärän reilussa kasvussa. Lisäksi markkinoille on tullut myös matalien kustannuksien indeksirahastoja, joihin sijoittamalla voi Mähkän kuvailun mukaan eliminoida ”sijoituspölhöilyn”.
Toinen pilkkatermi on Mähkän mukaan taksikuskien pörssivinkit, joita taksikuskien väitetään jakelevan silloin kun pörssi on jo ylikuumentunut ja osakkeiden arvostustasot ovat karanneet kohtuuttomuuksiin. Mähkä pitää taksikuskien sijoitusvinkkejä myyttinä.
”Käsi sydämellä, saitteko tänä syksynä taksikuskeilta pörssivinkkejä, kun kurssit saavuttivat huippunsa 10 vuoden mahtavan rupeaman jälkeen? En minäkään. Silti taksikuski vitsejä toistetaan jatkuvasti. Tavallisen ihmisen yritystä vaurastua pitäisi kannustaa, mutta ei. Soitetaan vaan samaa vanhaa vitsilevyä.”
Myös piensijoittaja on terminä Mähkän mielestä väheksyvä. Termi alleviivaa sijoitettavan omaisuuden vähäisyyttä.
”Miksi kaikki omista rahoistaan sijoittavat eivät voisi amerikkalaiseen malliin olla yksityissijoittajia riippumatta sijoitettavan varallisuuden määrästä?”, sijoitusbloggaaja kysyy.
Saisiko taksikuski vuonna 2019 sijoittaa ilman, että siitä vitsaillaan?
Olisi kiva! Kansankapitalismin kypsyyden merkki on se, kuinka suhtaudumme erilaisiin piensijoittajiin.https://t.co/dLbWR7bGdT— Merja Mähkä (@merjamahka) 28. joulukuuta 2018