Asunnot ja kiinteistöt

Kansainväliset kiinteistösijoittajat rynnivät Suomen kiinteistömarkkinoille

Ulkomaalaisten ostajien osuus erityisesti pääkaupunkiseudun ja Helsingin kiinteistöistä on kasvanut rajusti parin viime vuoden aikana.

Maailman suurin varainhoitoyhtiö BlackRock kertoi alkuviikosta, että sen kiinteistörahasto BlackRock Real Assets osti Helsingin Erottajalla sijaitsevan
12 200 neliön arvokiinteistön.

BlackRockin tekemä kiinteistökauppa on yksi osoitus kansainvälisten kiinteistösijoittajien kasvavasta kiinnostuksesta Suomen ja erityisesti pääkaupunkiseudun kiinteistösijoitusmarkkinoista.

Ulkomaiset sijoittajat tekivät lähes kaksi kolmasosaa kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen kaupoista Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla vuonna 2018. Tämä käy ilmi Helsingin kaupunginkanslian tuoreesta tilastojulkaisusta. Kiinteistösijoittajat ovat kiinnostuneet erityisesti pääkaupunkiseudusta, jossa tehtiin yli 60 prosenttia Suomen kiinteistökaupoista.

Helsingin kaupungin kaupunginkanslian mukaan syitä kansainvälisten kiinteistösijoittajien kiinnostukseen erityisesti Suomea kohtaan ovat hienoisesti korkeampi nettotuottotaso verrokkimaihin verrattuna hyvä talouskehitys, moniin muihin Euroopan maihin verrattuna jäljessä kulkeva taloussykli, liiketoimintaympäristön vakaus, turvallisuus ja läpinäkyvyys sekä Suomen kuuluminen euroalueeseen.

Kansainväliset sijoittajat ovat maantieteellisesti laajalta alueelta, joskin aasialaisten ja pohjoisamerikkalaisten sijoittajien määrä on kasvussa.

Vuonna 2018 kiinteistömarkkinoiden kaupankäyntivolyymi oli pääkaupunkiseudulla toiseksi suurin kautta aikain vuoden 2017 ennätysvuoden jälkeen. Eniten käytiin kauppaa toimistokiinteistöistä, joita oli noin kolmasosa kaikista kaupoista. Erityisesti hoivakiinteistöillä tehtiin euromääräisesti enemmän kauppoja kuin koskaan aiemmin.

Talouskasvun vaikutukset näkyvät erityisesti keskeisimpien alueiden ja tilojen vuokratasojen nousuna sekä käyttöasteiden paranemisena. Liiketilojen käyttöaste on pääkaupunkiseudulla korkea eli 94 prosenttia. Helsingissä lukema on vieläkin suurempi: 94,8 prosenttia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös