
Ripple on sekä virtuaalivaluutta että maksujärjestelmä. Se on maailman kolmanneksi suurin virtuaalivaluutta.
Ripplen markkina-arvo on noin 12 miljardia, eli noin viidennes bitcoinin markkina-arvosta, kertoo kryptovaluutta-asiantuntija Jiri Keronen Bittiraha-sivuston artikkelissaan. Kerosen mukaan Ripple tai toiselta nimeltään XRP on kirinyt markkina-arvoaan suhteessa muihin virtuaalivaluuttoihin ja se on ylittänyt muun muassa Ethereum-lohkoketjualustan sekä Litecoin-kryptoveteraanin.
Kuten muutkin virtuaalivaluutat, perustuu Ripple avoimeen lähdekoodiin ja XRP-virtuaalivaluuttoja voidaan siirtää käyttäjältä toiselle muiden kryptovaluuttojen tapaan.
Ripple poikkeaa muista kryptovaluutoista kuitenkin monessa asiassa.
Ripple ei ole kryptovaluutta
Kerosen mukaan Ripple on Bitcoinia ja muita lohkoketjukryptoja keskitetympi järjestelmä, jonka maksuverkko on tarkoitettu useiden institutionaalisten maksunvälittäjien, pankkien ja muiden finanssialan toimijoiden käyttöön. Sen avulla ne voivat käyttää Ripplen päälle rakennettuja sovelluksia tekemään ja varmistamaan rahanarvoisia siirtoja ja maksuja.
”Ripple pyrkii toimimaan eräänlaisena välitysrahana ja -järjestelmänä, jonka kautta kuka tahansa voi vaihtaa mitä tahansa rahanarvoista mihin tahansa toiseen rahanarvoiseen”, Keronen toteaa.
Ripple mahdollistaa Kerosen mukaan jo nyt useiden asioiden vaihtamisen toisiinsa suhteellisen kitkatta, esimerkiksi kryptovaluutat fiat-rahaan tai fiat-rahan toisiin fiat-rahoihin.
”Kun vaihdat dollareita euroihin, XRP valuuttana toimii välikätenä vaihdossa, käyttäytyen euroja kohtaan kuin eurot ja dollareita kohtaan kuin dollarit. Yksinkertaistamalla vaihtoketjut järjestelmä pyrkii minimoimaan kaikki erilaisten valuuttojen ja hyödykkeiden vaihtamisesta aiheutuvat kulut”, Keronen kuvaa.
Yrityksille ja instituutioille Ripple voi olla Kerosen mukaan erityisen hyödyllinen, koska sen avulla yritykset voivat automatisoida suuren osan keskinäisestä kaupankäynnistään ja maksunvarmennuksesta.
Ripple ei ole Kerosen mukaan varsinaisesti kryptovaluutta vaan virtuaalivaluutta ja järjestelmä.
”Ripple ei käytä lohkoketjua siinä merkityksessä, miten lohkoketju yleensä mielletään. Lohkoketjun sijasta Ripple-siirrot vahvistetaan niin sanotun HashTree-järjestelmän kautta, jonka Ripple Labs on patentoinut. Ripplen järjestelmässä siirrot, summat ja vastaavat tiedot yhdistetään yhdeksi yksittäiseksi luvuksi, jota serverit vertailevat toisiinsa ja jonka avulla ne muodostavat yhteisen konsensuksen. Tällainen järjestelmä on samaan aikaan sekä keskitetympi että nopeampi kuin perinteinen lohkoketju”, Keronen kuvaa.
Ripple eroaa muista virtuaalivaluutoista myös rahan liikkeellelaskussa. Toisin kuin esimerkiksi Bitcoin, Ripplea ei saada louhimalla lisää, vaan Ripplen luonut Ripple Labs -yritys itse päätti, kuinka paljon XRP:tä on olemassa. Tämä määrä on 100 miljardia kappaletta.
Kerosen mukaan Ripple Labsin tarkoituksena on laskea noin puolet markkinoille ja samaan aikaan pitää vastaava määrä yrityksen hallussa. Tällä hetkellä noin 39 prosenttia on jo laskettu markkinoille.
Toisin kuin Bitoinissa, XRP:tä ei siis synny koskaan lisää. Valuutan määrä sen sijaan vähenee jatkuvasti jokaisen maksun yhteydessä. XRP-siirron tekeminen maksaa noin 0,000001 dollaria ja tämä siirtomaksu ei mene louhijoille, vaan se katoaa kokonaan järjestelmästä, Keronen kertoo.
Ripplen ja Bitcoinin käyttötarkoitukset ovat erilaiset
Ehkä keskeisin ero Ripplen ja Bitcoinin välillä on niiden käyttötarkoituksessa.
Bitcoinia käytetään yksityisten ihmisten välisissä kaupoissa maksuvälineenä. Ripple ei sen sijaan ole ensisijaisesti yksityinen maksuväline. Se ei ole Kerosen mukaan itsenäinen, hajautettu kryptovaluutta, vaan se on halunnut jo alusta asti tuoda kehittynyttä finanssiteknologiaa myös vakiintuneiden instituutioiden käyttöön.
XRP:tä siis käytetään ensisijaisesti suurten instituutioiden välisissä rahansiirroissa, ei yksityisten kaupassa, Keronen huomauttaa.
”Ripple-maksujärjestelmä ja XRP-virtuaalivaluutta on siis hyvin erilainen kokonaisuus kuin kryptovaluutat yleensä. Ripple ei kalastele samoilla apajilla kuin Bitcoin, joka on nimenomaan valuutta, tai Ethereum, jonka tarkoituksena on olla hajautettu supertietokone. Päinvastoin: Ripple Labs on jopa itse aktiivisesti kannustanut Bitcoinin käyttöön”, Keronen kertoo.
Bitcoin ja suurin osa kryptovaluutoista ovat yhteensopivia Ripplen maksuverkon kanssa. Ripple ei siis Kerosen mukaan niinkään ole uhka Bitcoinille tai muille kryptovaluutoille, vaan niitä tukeva institutionaalinen ja keskitetty järjestelmä.
MAINOS
Coinmotion / SalkunRakentaja -yhteistyötarjous
Avaa tili Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1%:n treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).
Keronen on väärässä etteikö XRP ole hajautettu.
Se on hajautetumpi kuin mm. Bitcoin. Ripplellä on minun viimeisimmän tietoni (1) mukaan alle 40% nodeista UNL:ssa ja koko validaattorilistalla alle 7%. Nyt jos joku kertoo minulle miten tämä on keskitettyä kun konsensukseen tarvitaan 50% (siirtovahvistus) ja supermajority-konsensukseen (lopullinen vahvistus) 70%.
Bitcoinin 51% -hyökkäyksen double-spend ongelmaa ei ole.
Ripplen omistusosuus? Mitä sitten? XRP ei ole Bitcoin. Lisäksi Ripplen omistamat XRP:t ovat kryptografisesti lukittuja, jotka vapautuvat hallitusti kuukausittain.
Keronen mainitsee artikkelissaan myös XRP:n jäädytysmahdollisuuden joka on täyttä tuubaa. Kukaan ei pysty jäädyttämään XRP:tä. Tämän voi jokainen todeta lukemalla dokumentaation(2) ja tarkistamalla koodin githubista(3), koska se on avointa.
Lopuksi, Ripple on yhtiö, eikä kryptovaluutta.
Joskus olo on kuin Richard Stallmanilla joka yrittää selittää että se on GNU/Linux eikä Linux.
Jos Ripple häviää maailman kartalta, XRP/XRPL jatkaa varsin mainiosti taivaltaan ilman sitä.
1. https://xrpcharts.ripple.com/#/validators
2. https://developers.ripple.com/freezes.html
3. https://github.com/ripple/rippled
Juuri näin, suosittelen toimittajalle että tekisi työnsä, eli selvittäisi faktat ennen kuin julkaisee tällaistä potaskaa – lazy journalism