Markkinakommentit

USA:n keskuspankki yllätti markkinat kyyhkysmäisellä linjauksellaan

Jeremy Powell Fed pääjohtaja keskuspankk

Markkinoilla oli odotettu keskuspankin jatkavan koronnostojen linjaa.

Eilisessä kokouksessaan USA:n keskuspankki Fed piti odotetusti ohjauskorkonsa ennallaan. Fed perusteli kärsivällisyyttään talouden kasvuvauhdin hiipumisella. Keskuspankin pääjohtaja Jeremy Powell totesi kuitenkin, ettei nykyinen talousdata viittaa siihen, että keskuspankin pitäisi madaltaa ohjauskorkoa.

Fed kuitenkin yllätti markkinat poistamalla koronnostot tältä vuodelta korko-ohjauksestaan sekä viestimällä lopettavansa taseen supistamisen odotettua aiemmin.  Vielä joulukuussa keskuspankin jäsenten odotukset viittasivat vielä kahta nostoa kuluvalle vuodelle, mutta nyt molemmat nostot siis poistuivat. Ensi vuoden nosto kuitenkin säilyi ohjauksessa.

Fed viesti lopettavansa taseen supistamisen syyskuun lopulla. Fed myös leikkasi USA:n tämän vuoden talouskasvuennustetta 2,1 prosenttiin aiemmasta 2,3 prosentista. Powell pitää Yhdysvaltain talouden näkymiä edelleen positiivisina. Pääjohtajan mukaan Yhdysvaltain talouskasvun viimeaikainen hidastuminen on väliaikaista.

Keskuspankin ilmoitus oli mannaa osakemarkkinoille, jotka lähtivät välittömästi nousuun keskuspankin yllättävän kyyhkysmäisen ilmoituksen jälkeen. Tosin jenkki-indeksit palautuivat laskuun päivän päätteeksi.

Valuuttamarkkinoilla euro vahvistui eilen 0,67 prosenttia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös