Talouden trendit

Nuoret johtajat ovat eri maata

Turun Nuorkauppakamarin vastuusenaattori huomasi kolme asiaa, jotka ovat muuttuneet nuorissa johtajissa.

Turun Nuorkauppakamarin vastuusenaattorina vuonna 2019 toimiva Kimmo Arjasmaa on huomannut parinkymmenen vuoden aikana merkittäviä muutoksia nuorissa johtajissa.

Arjasmaan mukaan perheelle raivataan kalenterista nykyään määrätietoisesti aikaa ja perheenjäseniä otetaan mukaan myös harrastustoimintaan. Samaan aikaan esimerkiksi vapaamuotoisiin illanviettoihin ei lähdetä enää samaan tapaan kuin ennen.

Nuorkauppakamaritoiminnassa liki parikymmentä vuotta mukana ollut senaattori Kimmo Arjasmaa pääsee luottamustehtävänsä kautta seuraamaan laajaa joukkoa nuoria johtajia ja sellaiseksi tähtääviä. Nuorkauppakamaritoiminnassa voi olla mukana 40-vuotiaaksi asti.

”Nuoret ovat nykyään entistä kielitaitoisempia ja kansainvälisempiä. Meidänkin kauppakamarista on luotu yhteyksiä eri puolille Eurooppaa, kuten Riikaan, Istanbuliin ja Hampuriin”, Arjasmaa kertoo.

Arjasmaan mukaan nuorilla johtajilla on ollut kautta aikojen aika kortilla, mutta nykyään annetaan paljon enemmän arvoa perheen yhteiselle ajalle kuin ennen.

”Nuoret johtajat haluavat raivata kalenteristaan tilaa perheelleen ja esimerkiksi osallistua lasten harrastusmenoihin. Vapaamuotoisiin iltatilaisuuksiin ei enää lähdetäkään niin helposti kuin ennen ja esimerkiksi kokousten jälkeen todella harvat jäävät istumaan esimerkiksi kahville tai viinille.”

Arjasmaa pitää trendiä hyvänä, mutta toteaa, että suuntaus asettaa esimerkiksi kamaritoiminnan sisällölle entistä enemmän vaatimuksia.

”Iltatilaisuuksiin ja seminaareihin on todella satsattava, sillä ne kilpailevat perheen yhteisen ajan kanssa. Peruskokouksenkin on tarjottava osallistujilleen jotain oppimisen aihetta”, Arjasmaa sanoo.

Yksi ratkaisu perheen ja harrastustoiminnan yhdistämiseen on Arjasmaan mukaan perheen mukaan ottaminen.

”Meilläkin järjestetään yhä enemmän tilaisuuksia, joihin voi ottaa avecin mukaan. Monilla jäsenillämme on myös lapsia, jolloin voidaan järjestää vaikka koko perheen yhteisiä tilaisuuksia. Perhetilaisuudet vetävätkin nykyään tosi hyvin nuoria johtajia”.

Kaiken kiireen keskellä Arjasmaa kannustaa kuitenkin nuoria johtajia ottamaan myös aikaa unelmoinnille ja itsensä kehittämiselle.

”Nuoret johtajat ovat nykyään tosi fiksuja, mutta toivoisin, että moni malttaisi hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä uraltaan haluaa. Joskus on myös ihan ok verrata itseään muihin. Esimerkiksi meillä nuorkauppakamarissa käy puhumassa paljon huipputehtäviin päässeitä johtajia, ja haluamme kannustaa nuoria rohkeasti haastamaan itseään”, Arjasmaa toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös