Oma talous

Nämä kolme ihmistyyppiä rikastuvat todennäköisimmin

Kaikilla on mahdollisuus rikastua. Oletko säästäjä, virtuoosi vai unelmoija?

Thomas C. Corley tutki itse varallisuutensa luoneita miljonäärejä viiden vuoden ajan ja löysi heidän jokapäiväisistä tavoistaan yhtäläisyyksiä. Hän haastatteli jopa 233 miljonääriä ja kysyi jokaiselta 144 kysymystä, kertoo Business Insider.

Corley kirjoitti tutkimuksen perusteella kirjan Change Your Habits, Change Your Life, jossa hän esittää, että miljonäärien menestyksen salaisuus löytyy heidän jokapäiväisistä tavoista ja tottumuksista.

Sanotaan, että ihmisen persoonallisuus voi vaikuttaa menestykseen enemmän kuin älykkyysosamäärä. Rich Habits -tutkimus toi esiin, miten miljonäärit olivat todella luoneet oman varallisuutensa. Corley jakoi rikkaat ihmistyyppien perusteella kolmeen eri ryhmään.

1. Säästäjät

Corleyn tutkimuksessa esiintynyt säästäjä eli karsittua elämää. Tämä ryhmä keskittyi siihen, ettei velkaa ole ja he sijoittivat sekä säästivät kärsivällisesti tulevaisuuttaan varten. Noin 22 prosenttia rikkaista kuului tähän ryhmään.

Säästäjän tunnuspiirteitä:

  • Keskivertoiset tulot
  • Vaatimaton elintaso
  • Säästivät 20 prosenttia tai enemmän tuloistaan
  • Investoivat johdonmukaisesti pitkällä aikavälillä.

Säästäjillä kesti noin 32 vuotta kerätä noin 3,4 miljoonan dollarin varallisuus.

2. Virtuoosit

Tutkimuksessa esiintyneiden virtuoosien osaaminen oli huippuluokkaa. He olivat parhaita siinä, mitä tekivät ja loistivat urallaan. Nämä henkilöt työskentelivät joko menestyvissä suurissa yhtiöissä, olivat yrittäjiä tai pienyritysten omistajia.

Noin 27 prosenttia miljonääreistä oli virtuooseja. Heillä kesti noin 20 vuotta kerätä noin 4 miljoonan dollarin varallisuus.

3. Unelmoijat

Unelmoijat olivat ylivoimaisesti tutkimuksen varakkain ryhmä. Yli puolet heistä olivat yksilöitä, jotka tavoittelivat suurta unelmaansa tai olivat kyenneet tekemään jo unelmistaan totta.

Unelmien saavuttaminen tarjosi heille lopulta valtavan määrän tuloja. Unelmoijat keräsivät keskimäärin 7,4 miljoonan dollarin omaisuuden kahdentoista vuoden aikana.

Kaikilla ryhmillä oli yksi yhteinen nimittäjä – rikkauden kumuloituminen kesti useita vuosia.

Lue myös: Et tule koskaan menestymään, jos et tee aikaa näille 6 asialle joka päivä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös