Kivijalkapankit tiensä päässä osa III

Alustatalous tekee tuloaan myös finanssialalle.
pankki laskelma laina talous pankki laskelma laina talous

Finanssialan kuluttaja-asiakkaille suunnattu alusta mahdollistaa kaiken raha-asioihin liittyvän hoitamisen yhdestä paikasta. Helposti, keskitetysti, kustannustehokkaasti ja läpinäkyvästi.

Mikä alustatalous?

Wikipedian sanoin tietotekniikan mahdollistamaa, netissä olevaa ympäristöä voidaan kutsua alustaksi ja sillä tapahtuvaa taloudellista toimintaa alustataloudeksi. Tunnetuimpia alustatalouden toimijoita ovat erilaiset palveluita ja tuotteita välittävät yritykset, kuten Amazon, Airbnb, Uber jaBaidu.

Finanssialalla pankit ovat tarjonneet netissä kaiken kattavia palveluita asiakkailleen jo monen vuoden ajan. Nämä eivät kuitenkaan edusta varsinaista alustataloutta, koska ne ovat suljettuja ja niissä tarjotaan lähinnä pankin omia tuotteita ja palveluita.

Eurooppa mahdollistanut alustatalouden myös finanssialalle

Rahoituspalveluiden Amazon onkin antanut odottaa itseään koska kolmannen osapuolen finanssipalveluita ei ole (sijoitusrahastotarjontaa lukuun ottamatta) voinut koota yhteen paikkaan. Tämä on nyt muuttunut PSD2-direktiivin myötä, joka mahdollistaa asiakkaan maksuihin liittyvien tietojen keräämisen, mutta myös maksujen keskitetyn toteuttamisen asiakkaan lukuun.

Finanssialan Amazon

Finanssialan Amazon eroa esikuvastaan kuitenkin siinä, että tarjottavat palvelut ja tuotteet ovat kuten finassialalla tälläkin hetkellä – hyvin samanlaisia. Vaikka kotivakuutuksien, asuntolainojen, pankki- ja sijoituspalveluiden ja luottokorttien tarjoajia on useita, tuotteet eivät merkittävästi eroa toisistaan.

Siksi Finanssialan Amazon tulee tarjoamaan yhtä, valmiiksi hyväksi todettua vaihtoehtoa oli kyseessä sitten yhdysvaltoihin sijoittava osakerahasto, kotivakuutus, asuntolaina, autorahoitus tai maksuväline. Finanssialan Amazonin ehkä keskeisin arvo onkin asiakkaiden luottamus. Tämä puolestaan perustuu kokonaan uudistuneen palvelukonseptiin.

Ennenäkemättömiä lisäpalveluita

1) Läpinäkyvyyttä

Sitä mukaan kun Finanssialan Amazon kasvaa sille kertyy myös arvokasta tietoa asiakkaidensa käyttäytymisestä. Tätä anonyymiä dataa voi jalostaa ja tarjota kaikkien asiakkaiden hyödynnettäväksi. Asiakas voi esimerkiksi verrata omia kulutustottumuksiaan muihin, saman henkilöprofiilin omaaviin henkilöihin. Tämä tuo ennennäkemätöntä läpinäkyvyyttä omaan talouden hallintaan.

Säästänkö esimerkiksi enemmän vai vähemmän kuin muut minunlaiseni perheelliset, nelikymppiset isät? Onko arkikulutukseni kalliimpaa kuin muilla? Meneekö meillä suhteellisesti enemmän rahaa autoon ja muuhun matkustamiseen? Maksanko enemmän veroja? Miten paljon hiilidioksidipäästöjä perheemme aiheuttaa muihin verrattuna? Asummeko miten paljon kalliimmin? Tällainen tieto tehostaa omaa taloudenpitoa ja esimerkiksi vähentää ylivelkaantumista.

2) Proaktiivisuutta

Lisäksi palvelusta tulee proaktiivisempaa. Finanssialan Amazon pitää huolta sinusta koko elämänkaaresi ajan. Kun aloitat kesätyöt, se puhuu pitkäjänteisen ja kustannustehokkaan osakesäästämisen aloittamisesta, ASP tilin avaamisesta ja tavoitesäästämisen helppoudesta nuorelle räätälöidyllä tavalla. Kun aloitat opiskelut palvelu kertoo eri rahoitusvaihtoehdoista ja ensimmäisen vakityön alkaessa siitä miten muut vastaavassa elämänvaiheessa olevat tulonsa kuluttaa.

3) Kilpailutusta

Kun riippumaton kolmannen osapuolen asiakaskunta kasvaa, sen neuvotteluasemansa myös vahvistuu. Jos yksittäinen kotitalous neuvottelee asuntolainasta pankkinsa kanssa tilanne on eri, kuin jos Finanssialan Amazon neuvottelee sen esimerkiksi kaikkien kantakaupungissa asuvien asiakkaidensa puolesta. Finanssialan Amazon tuo ennennäkemättömän läpinäkyvyyden lisäksi asiakkailleen myös jatkuvan kilpailutuksen kautta merkittäviä säästöjä. Tämä onkin tulevan Finanssialan Amazonin USP.

4) Helppoutta

Kaikki edellä mainittu helpottaa omaa taloudenpitoa. Enää ei tarvitse yhtä suuressa määrin olla vanhempiensa tai koulujärjestelmän talouskasvatuksen varassa. Oman talouden poikkeavuudet voi napinpainalluksella kalibroida enemmistön kaltaisiksi tai muutamalla lisäpainalluksella räätälöidä omanlaisiksi.

Talousasioiden hallinta tehostuu ja sen hallitseminen ei enää vaadi aikaa, kiinnostusta tai varsinaista osaamista. Kaikkien talousasiainhoidon minimitaso on tulevaisuudessa parempi kuin paras nykyinen taso. Arkikulutuksen valinnoista tulee nykyisistä huomattavasti tietoisempia, vähemmällä vaivalla ja pienemillä kuluilla.

Finanssituotteiden tuottajat

Sitä mukaan kun Finanssialan Amazon kasvaa, finanssialan tuotteiden tuottajat näivettyvät. Tähän mennessä finanssipalveluita on tarjottu itsepintaisesti tuote edellä. Tarjotaan tosi hyvää osakesalkunhoitoa, kattavampaa kotivakuutusta, enemmän halvempaa lainaa ja parempia maksuvälineitä. Tämä tulee muuttumaan.

Finanssialan Amazon ei tarjoa yhtäkään omaa tuotetta. Miksi? Koska siinä on uskottavuusristiriita. Finanssialan Amazon ei voi uskottavasti pitää asiakkaidensa puolia jos sillä on omia tuotteita. Fokus siirtyykin tuotteista lisäpalveluiden, helppouden ja läpinäkyvyyden tarjoamiseen. Sekä automaattiseen ja jatkuvaan tuotteiden tuottajien kilpailutukseen asiakkaiden hyväksi.

Tästä luonnollisesti seuraa, että finanssialan tuotteiden tuottamisesta tulee kasvavassa määrin matalakatteista bulkkia.

Tulevaisuus

Finanssipalveluiden tarjonta muuttuu tuotekeskeisyydestä lisäarvovetoiseksi. Kasvava palvelukeskeisyys näivettää tuotteiden tuottamisen katteita asiakkaan hyväksi.

Tulevaisuudessa pankki, vakuutus- tai rahastoyhtiö ei välttämättä ole asiakasrajapinnassa ollenkaan, vaan kuoleman laaksoon päätynyt dinosaurus, joka mahdollisimman kustannustehokkaasti ylläpitää yhä matalakatteisempaa liiketoimintaansa.

Tämä on lähes väistämätöntä, koska edes kolmansien osapuolten tuotteiden ja palveluiden lisääminen oman pankin tuotteiden rinnalle ei riitä uskottavan asiakaskeskeisen palvelun synnyttämiseksi. Omista, äärimmäisen kannattavista tuotteet pitäisi luopua ja valtavia investointeja tehdä.

Pankit yrittävätkin nyt uusiutua ennenäkemättömällä tahdilla ja kustannuksilla. Kuitenkin taas teknologia edellä. ”Legacyt” ja ”ATK” muutetaan hienolta kuulostavaksi ”tekoälylliseksi-digiksi”. Tämä ei auta.

Elämme nyt finanssipalvelu tarjooman vallankumousta.

Lue myös:

Kivijalkapankit tiensä päässä (julk 17.11.2015)

Kivijalkapankit tiensä päässä osa II (julk 28.8.2017)

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
yrittäjät Mikael Pentikäinen

Yrittäjät hallitusohjelmasta: Pelättyä parempi, työmarkkinoiden rakenneuudistukset puuttuvat

Seuraava artikkeli
vastaanotto hotelli työ talous

Yli 100 000 palkansaajaa ahkeroi nollatuntisopimuksella