Globaalit osakkeet nousivat kolme prosenttia paikallisissa valuutoissa, kun sijoittajat innostuivat Yhdysvaltain ja Kiinan kauppakiistan lieventymisestä ja tärkeimpien keskuspankkien rahapoliittisesta elvytyksestä.
Pictetin mukaan kehittyvien markkinoiden osakkeiden näkymät kirkastuvat taas. Varainhoitoyhtiö odottaa kehittyvien markkinoiden yritysten kasvattavan tuloksiaan 14 prosenttia ensi vuonna, ja luku voi olla vieläkin korkeampi, jos dollari jatkaa heikkenemistään. Kiinan talouden viimeaikainen vakaantuminen, odotukset aselevosta Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodassa ja Yhdysvaltain korkojen uusien leikkausten todennäköisyys luultavasti tukevat kasvua kehittyvillä markkinoilla.
Yhdysvallat ja Kiina ovat nyt lopettaneet toistensa ”pommittamisen”, ja tärkeimmät tunnusluvut ovat nousussa.
Pictetin mukaan Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit painavat jälleen likviditeettikaasua. Yhdysvaltain keskuspankki laski korkojaan prosentin neljänneksen 1,75 prosenttiin, Japanin ja Kanadan rahapoliittiset viranomaiset ovat liputtaneet korkojen laskemisen mahdollisuutta, ja EKP jatkaa likviditeettitukiaan. Myös kehittyvillä markkinoilla elvytettiin, etenkin Brasiliassa.
Sininen taivas siintää tulevaisuudessa, Pictet uskoo. Siksi varainhoitoyhtiö päätti nostaa osakesijoitukset neutraalin painoon sekä nostaa kehittyvien markkinoiden osakkeiden ja joukkolainojen painoja.