USA:ssa vahvat työllisyysluvut yllättivät asiantuntijat

Maan työministeriö julkaisi perjantaina marraskuun työllisyysluvut.
Vapaudenpatsas USA Yhdysvallat talous Vapaudenpatsas USA Yhdysvallat talous

USA:ssa maatalouden ulkopuoliset työpaikat lisääntyivät 266 000 työpaikalla. Ekonomistien ennuste oli 187 000 uutta työpaikkaa. Työttömyysaste laski 3,5 prosenttiin eli alimmilleen sitten vuoden 1969.

Vahvat työllisyysluvut olivat ekonomisteille yllätys, sillä ekonomistikunta oli odottanut keskimäärin 187 000 uutta työpaikkaa. Viimeksi marraskuuta kovempiin työllisyyslukuihin USA pääsi viime tammikuussa, jolloin uusia työpaikkoja syntyi 312 000. Lokakuussa lukema oli 196 000.

USA:n työttömyysaste oli marraskuussa 3,5 prosenttia.

Teollisuuden työllisyys kasvoi nopeammin kuin palvelualan työllisyys. Teollisuuden työllisyyslukuja nosti kuitenkin autoteollisuuden lakon päättyminen.

Hyvien työllisyyslukujen lisäksi myös keskimääräiset tuntipalkat ovat nousussa. Tuntipalkat nousivat keskimäärin seitsemällä sentillä hieman yli 28 dollariin eli 25 euroon. Palkat ovat nousseet vuodessa noin 3,1 prosenttia.

USA:n osakemarkkinoiden pääindeksit nousivat perjantaina hyvän työllisyysdatan ansioista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
rakennus kerrostalo Vantaa asuminen asuntomarkkinat

Suomen Pankki: Asuntolainakanta jo lähes 100 miljardia euroa

Seuraava artikkeli
nainen työ konttori talous

Naisten kuukausiansio 600 euroa miehiä alhaisempi - ero suurin yksityisellä sektorilla