
Yleisindeksi ylitti 10 000 pisteen rajan. Viimeksi raja ylittyi viime maaliskuussa. Sitä ennen 10 000 pistettä on ylittynyt viimeksi vuonna 2007 ennen finanssikriisin puhkeamista.
Myös maailmalla pörssit olivat nousussa. USA:n S&P 500 -indeksi nousi eilen 0,84 prosenttia ja Saksan DAX 1,03 prosenttia. Kiinan Shanghain pörssi nousi 1,15 prosenttia.
Finanssikriisi painoi Helsingin pörssin alamaihin ja alhaisimmillaan indeksi kävi helmikuussa 2009, kun pisteluku kävi alle 4200 pisteen. Sen jälkeen hintaindeksi on kivunnut lähes 130 prosenttia. OMXH-indeksi ei huomioi osinkoja, joten osinkojen kanssa nousu on ollut vieläkin rajumpaa.
Eilinen kurssinousu johtuu luultavasti useista syistä. Yksi syy saattaa olla se, että sijoittajat ovat voineet vuoden alusta avata osakesäästötilejä, jotka ovat saattaneen kannustaa uusiin osakesijoituksiin. Lisäksi sijoittajat saattavat kahmia tammikuussa osakkeita salkkuihinsa myytyään niitä verosyistä joulukuussa.
Tosin Nordean päästrategi Antti Saari ei usko Helsingin pörssin nousun johtuvan niin sanotusta tammirallista tai osakesäästötilien avaamisesta.
En yhtään haluaisi liennytellä #tammiralli ja #OST intoa, mutta voisiko olla, että tänään #pörssi:t nousussa ainakin osittain #Kiina:n keskuspankin elvytyksen ja kehittyvien maiden teollisuuden luottamuksen paranemisen takia, eikä vaan, koska tammikuu? 🤔
— Antti Saari (@SaariAJ) January 2, 2020
Myös maailmalta saatiin myönteisiä uutisia, kun Kiinan keskuspankki ilmoitti löysentävänsä pankkien vakausvaatimuksia. Päätös tulee luultavasti lisäämään kiinalaispankkien luotonantoa, mikä kiihdyttää maailman toiseksi suurimman talouden kasvua.
Myös Kiinan ja USA:n kauppasota etenee nyt positiivisessa hengessä, kun USA:n presidentti Donald Trump kertoi Twitterissä, että ensimmäisen vaiheen kauppasopimus Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä allekirjoitetaan 15. tammikuuta. Tosin jenkkimedioissa on esitetty epäilyjä siitä, ettei 1. vaiheen sopimus vielä ole kovin merkittävä.
”Allekirjoitan erittäin suuren ja kattavan ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksen Kiinan kanssa 15. tammikuuta. Seremonia tapahtuu Valkoisessa talossa. Paikalla tulee olemaan Kiinan korkean tason edustajia. Myöhemmin matkustan itse Pekingiin, missä aloitamme neuvottelut toisen vaiheen sopimuksesta”, Trump kirjoitti Twitterissä.
Yhdysvallat ja Kiina pääsivät joulukuussa alustavaan sopuun neuvotteluissa kauppasodan lopettamiseksi. Maat alkavat sopimuksen ansioista poistaa toisilleen asettamia tulleja vähitellen. Kiina peruu Yhdysvalloille suunnittelemansa tullit, joiden oli määrä astua voimaan ylihuomenna sunnuntaina.
Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori kertoo, että Yhdysvaltain ja Kiinan tekemä sopimus on eräänlainen välirauha, mutta varsinaista rauhansopimusta ei ole tehty.