USA:n työllisyysluvut jäivät odotuksista

Yhdysvaltojen työministeriö julkisti perjantaina ennakkotietoja maatalouden ulkopuolella syntyneistä uusista työpaikoista ja työllisyydestä.
Maatalouden ulkopuolisen työllisyyden muutos Yhdysvalloissa

Joulukuussa työllisten määrä kasvoi 145 000:lla. Työllisten määrän kasvu oli voimakasta etenkin vähittäiskaupassa ja terveydenhoidossa, kun taas kaivosteollisuudessa määrä väheni.

Teollisuuden tilanne näyttää vaisulta, sillä sektorin työllisyys nousi joulukuussa vain 46 000 työntekijällä. Vuosi sitten lisäys oli 264 000 työpaikkaa. Kauppasodan vaikutukset saattavat näkyä juuri teollisuuden työllisyyskehityksessä.

Työministeriö myös tarkensi ja alensi marraskuun työllisyyslukuja alaspäin 10 000 työpaikalla ja lokakuun luvut alenivat 4000 työpaikalla.

Työllisyyden kasvu jäi odotuksista, sillä ekonomistit olivat odottaneet keskimäärin 160 000 uutta työpaikkaa.

Työttömyysaste pysyi joulukuussa edelleen hyvin alhaisella 3,5 prosentin tasolla. Työttömyys on Yhdysvalloissa alhaisinta 50 vuoteen.

Työllisyyden kasvun lisäksi myös palkkojen nousu on hidastumaan päin. Palkat nousivat Yhdysvalloissa viime joulukuussa 2,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, kun vielä marraskuussa ne kohosivat 3,1 prosenttia.

Työllisyyden kasvun hidastuminen on vääjäämätöntä vahvan marraskuun jälkeen, arvioi Capital Economics -yhtiön ekonomisti Michael Pearce MarketWatch-sivustolle. Marraskuussa uusia maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja syntyi 256 000.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
UPM paperi paperitehdas metsäyhtiö talous sijoittaminen

Tulossa todellinen lakko-aalto – Paperiliitto, Teollisuusliitto, ja Ammattiliitto Pro uhkaavat ylityökielloilla ja lakoilla

Seuraava artikkeli

Suomalaiset suhtautuvat sijoittamiseen yhä positiivisemmin