Finnairin osakekurssi on romahtanut nopeasti. Kuukaudessa yhtiön markkina-arvosta on sulanut lähes neljännes. Kurssilasku on ollut raju helmikuun 11. päivän jälkeen. Selkeästi syy laskuun on koronavirus ja sen odotettu vaikutus Finnairin lentoliikenteeseen.
Lentoyhtiön matkustajakäyttöaste heikkeni helmikuussa vertailukaudesta koronaviruksen vuoksi; liikenneluvut olivat negatiivisia lähinnä Aasiassa.
Silti matkustajamäärät kokonaisuutena kasvoivat. Finnair kuljetti helmikuussa 1 035 000 matkustajaa eli 4,0 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 vastaavalla jaksolla. Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi helmikuussa 2,9 prosenttia. Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna kuitenkin laski 1,7 prosenttia. Karkauspäivästä aiheutui helmikuussa noin kolmen prosentin kasvuvaikutus kuljetettuihin matkustajiin, kapasiteettiin ja myytyihin henkilökilometreihin, sillä lentopäiviä oli yksi enemmän kuin vertailukaudella.
Koronaviruksen vaikutus näkyi matkustajakäyttöasteessa, joka laski 3,6 prosenttiyksikköä vertailukaudesta 76,1 prosenttiin.
Aasian-liikenteen tarjonta laski 7,1 prosenttia vertailukaudesta, mikä johtui koronavirusliitännäisistä reitti- ja vuoroperuutuksista. Pohjois-Amerikan kapasiteetti nousi vuoteen 2019 verrattuna 33,6 prosenttia maaliskuussa 2019 avatun uuden Los Angelesin -reitin vuoksi.
Euroopan-liikenteen tarjonta kasvoi 11,4 prosenttia. Kasvuun vaikuttivat lisäistuimet osassa nykyisiä kapearunkokoneita sekä muutokset verkostossa. Kasvu kohdistui erityisesti Lontoon-reitille. Kotimaanliikenteen kapasiteetti nousi 2,2 prosenttia.
Matkustajamäärät laskivat Aasian-liikenteessä 14,8 prosenttia, mutta nousivat Pohjois-Amerikan-liikenteessä 32,1 prosenttia, Euroopan-liikenteessä 8,9 prosenttia ja kotimaanliikenteessä 4,9 prosenttia.
Reittiliikenteen tarjotut rahtitonnikilometrit laskivat helmikuussa 2,3 prosenttia vertailujaksosta. Vastaavat myydyt tonnikilometrit laskivat 13,4 prosenttia. Laskut johtuivat pääosin koronaviruksesta.
Yleinen maailmankaupan epävarmuus ja koronaviruksen vaikutukset painoivat edelleen helmikuussa globaalia lentorahtimarkkinaa, mikä näkyi erityisesti Finnairin rahtimarkkinoilla Aasiassa.
Inderesin analyytikko Antti Viljakainen toteaa, että Finnairin matkustajamäärä, kapasiteetti, myyty matkustajavolyymi ja myyty rahtivolyymi ylittivät Inderesin ennusteet lievästi helmikuussa.
”Odotuksiamme hieman heikommat käyttöasteet kuitenkin neutraloivat ylitykset ja kokonaisuutena helmikuun raportti vastasi jokseenkin nykyisiä ennusteitamme. Liikevaihdon muodostumisen kannalta tärkeän hinnoittelun kehitystä raportti ei avaa, mutta arviomme mukaan koronavirus on heikentänyt suhteessa enemmän korkean tuottopotentiaalin liikematkailua kuin halvemman hintakategorian vapaa-ajan matkailua”, Viljakainen uskoo.
#Finnair:n liikenneraportti helmikuulta oli heikko, mutta suuria pettymyksiäkään ei nähty. Koronaviruksen negatiiviset vaikutukset todennäköisesti voimistuvat lähikuukausien liikenneraporteissa.
— Inderes (@Inderes) March 6, 2020
📝Analyytikon kommentti: https://t.co/uqluI7Ea2H pic.twitter.com/SE74hWiZEQ
Lisäksi yleisesti heikentynyt kysyntä huomioiden Inderes pitää myös hintapaineita mahdollisina.
Viljakaisen arvioi mukaan koronaviruksen negatiiviset vaikutukset todennäköisesti voimistuvat lähikuukausien liikenneraporteissa, sillä virus levisi merkittävässä mittakaavassa Kiinan ulkopuolelle vasta helmikuun lopulla ja myös lentäminen Kiinaan lopetettiin vasta helmikuun alkupuolella.
Helmikuun lopussa Finnair antoi koronaviruksen vuoksi tulosvaroituksen. Finnair arvioi nyt vertailukelpoisen liiketuloksen vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä jäävän vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen liiketulosta heikommaksi.
Analyytikot odottavat Finnairin osakekohtaisen tuloksen romahtavan tänä vuonna. Viime vuonna osakekohtainen tulos oli 0,49 euroa, nyt analyytikoiden konsensusodotus osakekohtaiselle tulokselle tänä vuonna on vain 0,05 euroa.
Tulosennusteiden romahdus on nostanut tämän vuoden tulosennusteella laskettua P/E-kerrointa, eikä kurssilasku ole sitä kompensoinut. Konsensusennusteella laskettu P/E-kerroin on nyt yli 73x. Finnairin osake hinnoitellaan taseperusteisella P/B-kertoimella vain tasolla 0,6x.
Inderesin suositus Finnairin osakkeelle on vähennä ja osakkeen tavoitehinta on 5,0 euroa.