Sijoittaminen vaatii pään ja ajattelun asettamista oikeaan asentoon, jotta onnistut.
Erityisesti kurssiheilunnan tilanteessa se vaatii tiimityötä aivojesi kanssa, mikä onkin varsinainen superhaaste. Aivomme on nimittäin ohjelmoitu löytämään helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja nopeasti. Sijoittaminen sen sijaan vaatii sitkoa.
Kurssien heiluessa toinen saa adrenaliinipiikin, mikä saattaa nostaa riskitasoa kohtuuttomasti. Toisella epävarmuus muuttuu jäätymiseksi paikalleen, jolloin hyvätkin mahdollisuudet menevät ohi lompakon. Kovin stressaavassa tilanteessa isoja talouspäätöksiä ei pidä tehdä.
Tässä muutama karikko, joista kannattaa – erityisesti tuoreen sijoittajan – olla tietoinen, jotta selviää kuivin setelein yli koronamyrskyn.
Yliusko omiin taitoihin
Varhaiset onnistumiset voivat bodata itseluottamusta liikaa. Jos ensimmäiset sijoitukset ovat onnistuneet odottamattoman hyvin, saatat nostaa riskitasoa seuraavissa hankinnoissa turhan korkealle tai pistää liikaa panoksia yhteen yhtiöön. Sama pätee myös äkkinäisiin myyntipäätöksiin. Tätä lieventää se, että salkkusi on hyvin hajautettu riittävän monille eri toimialoille ja hajautat ostosi ajallisesti. Itselläni on noin 30 osakkeen salkku, ja painotan sitä niin, ettei yhdenkään yksittäisen osakkeen painoarvo nouse liian korkealle.
Aivotutkijat muistuttavat, että ilman tunteita emme voi tehdä päätöksiä, siksipä jokainen päätös on tunteella silattu, kuten varmuudella tai pelolla. Ole tietoinen siitä, minkä tunteen vietävissä tyypillisesti olet.
Vahvistusharha
Vahvistusharha tarkoittaa taipumusta etsiä ja tulkita näkemääsi tietoa niin, että se voimistaa alkuperäisiä uskomuksiasi ja mielipiteitäsi. Tällöin huomiosi on valikoiva. Kiintymyksesi tiettyyn osakkeeseen ja yhtiöön saattaa johtaa siihen, että ohitat kriittiset viestit nopeasti tai vähättelet huonoja uutisia. Muista: Osakkeilla ei ole tunteita sinua kohtaan.
Tälle harhalle paras vastalääke on vasta-argumentointi. Kun valitset uutta osaketta salkkuusi tai mietit jo siellä olevan lisäämistä, varmista että olet käynyt läpi sekä hankintaa puoltavia että kieltäviä näkökulmia. Näitä löydät hyvin niin talousmedioista ja aktiivisista sijoittajayhteisöistä (mm. Inderes, Seeking Alpha, Salkunrakentaja, Sijoittaja, rahastojen osalta Morningstar jne). Näin päätöksesi, olipa se mikä hyvänsä, on hyvin perusteltu ja kestää kolhuja.
Putkinäkö
Kun pörssikurssit ovat nousseet jo jonkin aikaa ja tehneet komeita loikkia pahimmista kuopistaan, alamme kuvitella riskin kutistuneen. Tämä näkyy vaarallisesti jo nyt monissa seuraamissani Facebookin sijoittajaryhmissä. Mitä lyhyempi sijoituskokemus, sitä lyhyempi jänne seuraamiseen yleensä on. Kun koemme vaaran vähäiseksi, todellinen riski saattaakin lymytä nurkan takana. Vastasyntyneellä sijoittajalla ei ole aiempaa kokemusta laskukausista, mikä myös lisää riskiä.
Tähän nopea lääke on kurkistus historiaan: Vuosina 1964-2018 laskukaudet ovat lyhimmillään kestäneet 15 kuukautta ja pisimmillään 49 kuukautta. Tämä on laskettu hajautetun salkun (OMXHCAP) kuukausi-indekseistä. Prosentuaalisesti laskut ovat vaihdelleet 24 - 72 välillä. Nyt kokemamme koronakriisi on luonteeltaan hyvin erilainen kuin aiemmat, eikä suoraa verrokkia löydy mutta historialla on silti sanottavaa. (Lähde: Sijoittajaksi 7 päivässä, Hannu Angervuon kokoama taulukko)
Kurssifiksaatio
Tutkimuksen mukaan ne sijoittajat, jotka tarkastavat salkkujaan harvemmin, suoriutuvat pitkässä juoksussa paremmin. Talouspsykologi Daniel Kahneman varoittaa, että ”kun sijoittajat näkevät jotakin ikävää tapahtuvan, he ovat alttiita muuttamaan hätiköidysti suuntaa, vaihtamaan neuvonantajiaan tai siirtymään muihin kohteisiin. Tämä on yksi taloudellisen terveyden suurimpia uhkia.”
Jollet kuulu iloisiin päivätreidaajiin ja huomaat, että kurssien tuijottelusta tulee stressi ja huoli, sovi itsesi kanssa, että tarkistat arvo-osuustilisi kehittymisen vain esimerkiksi kerran kuussa, korkeintaan kerran viikossa. Tämä pätee erityisesti näinä aikoina, jolloin volatiliteetti eli kurssiheilunta voi olla rajua ja muuttaa äkkiväärästikin suuntaa.
Lääkitys kohdalleen
Kurssien heiluessa pidä kiinni omasta pitkänmatkan sijoitustavoitteestasi. Hae tietoa omistamistasi osakkeista ja talousuutisista useasta eri tietolähteestä, seuraa ajan merkkejä ja keskustele muiden sijoittajien kanssa. Nyt yhtiökokousten seuraaminen etänä on tehty todella helpoksi.
Se, mitä tapahtuu nyt tai ensi joulukuussa, ei heilauta pitkäaikaista sijoittajaa. Se voi tuntua pelottavalta, koska olemme myrskyn silmässä. Kansainvälisillä sijoittajapalstoilla on nyt kova lottoaminen siitä, onko näkyvissä oleva suhdanne V- , W- , U- , L- tai jopa I-mallinen. Aakkoskirja on nyt kovassa kulutuksessa, ja voi olla, että totuus yllättää meidät kaikki. Oikeaa aakkosmallia ei ole ehkä vielä edes luotu.
Emotionaalisen stressin voi kutistaa automatisoimalla sijoittamisen. Sovi pankkisi tai välittäjäsi kanssa että palkkatililtä siirtyy suoraan tietty summa sijoituksiin. Näin varmistat että olet mukana menossa niin myrsky- kuin poutasäällä.
Unna Lehtipuu
Kirjoittaja on viestintäyrittäjä, sijoituskirjailija ja yksityissijoittaja, joka rakastaa numeroita ja käyttäytymisilmiöitä niiden takana. Kirjat: Timanttipesula (2016), Rikastamo (2018) ja Sijoittajaksi 7 päivässä (2019). unnalehtipuu.com