Käyttäytymistaloustiede on viime vuosikymmeninä osoittanut, että sijoittajat eivät toimi rationaalisesti. He toistavat samoja virheitä suhdanteesta toiseen, vaikka historia tarjoaisi runsaasti opetuksia.
Syy ei useinkaan ole tiedon puute vaan psykologia: aivojen tapa käsitellä epävarmuutta, riskiä ja rahaa johtaa harhaan tavalla, jota on vaikea tunnistaa omasta toiminnastaan.
Nämä kognitiiviset vääristymät eivät ole marginaalisia kuriositeetteja.
Ne vaikuttavat suoraan tuottoon, ja niiden kumulatiivinen vaikutus pitkällä sijoitushorisonteilla voi olla huomattava. Silti ne jäävät usein käsittelemättä, kun puhutaan sijoittamisesta.
Mistä sijoittajan kongnitiiviset vääristymät sitten kumpuavat? Ihmisaivot kehittyivät pitkälti ympäristössä, jossa nopeat heuristiset päätökset – pikainen arvio uhasta tai mahdollisuudesta – olivat hengissä selviämisen kannalta välttämättömiä. Finanssimarkkinat ovat kuitenkin täysin eri pelikenttä, jossa samat vaistomaiset reaktiot käyvät sijoittajaa vastaan.
Psykologian Nobel-palkinnon vuonna 2002 saanut Daniel Kahneman on kuvannut tätä kahdella ajattelujärjestelmällä: nopea, automaattinen ja hidas, analyyttinen. Sijoituspäätöksissä pitäisi dominoida jälkimmäinen, mutta käytännössä etulinjaan tunkee usein ensimmäinen.
Viimeinen kurssiliike vie mukanaan
Recency bias eli lähiaikavinouma tarkoittaa taipumusta painottaa tuoreita tapahtumia liiaksi ja olettaa niiden jatkuvan tulevaisuudessa.
Kun markkinat ovat nousseet kaksi vuotta putkeen, sijoittajat alkavat pitää nousua normaalitilana. Kun ne laskevat rajusti, tunnelma kääntyy yhtä nopeasti paniikiksi.
Käytännössä tämä näkyy ajoituksessa. Sijoittajat virtaavat osakerahastoihin kurssien ollessa huipulla ja vetävät varoja pois pohjalla.
Juuri päinvastainen käyttäytyminen tuottaisi luultavasti paremman lopputuloksen, mutta lähiaikavinouma ohjaa toimimaan markkinoiden tunnelman mukaan eikä vastaan.
Yksi keino torjua tätä vääristymää on pitkän aikavälin data. Osakemarkkinat ovat historiallisesti laskeneet ajoittain rajustikin, mutta suunta pitkällä aikavälillä on ollut ylöspäin. Yksittäinen vuosi tai kvartaali on heikko ennuste seuraavan vuoden kehityksestä.
Tappio polttaa enemmän kuin voitto lämmittää
Tappionkammo on käyttäytymistaloustieteen tunnetuimpia löydöksiä. Kahnemanin ja Amos Tverskyn tutkimusten mukaan saman suuruinen tappio tuntuu psykologisesti noin kaksi kertaa pahemmalta kuin vastaava voitto tuntuu hyvältä.
Sadan euron menetys on siis tunneperäisesti raskaampi kokemus kuin sadan euron voittaminen on miellyttävä.
Sijoittajan arkeen tämä kääntyy useilla tavoilla. Tappiollista positiota on vaikea myydä, koska myyntihetki tekee tappion konkreettiseksi.
Niinpä salkkuun kertyy sijoituksia, joita ei pidettäisi enää lainkaan, jos ne olisi ostettu tänään – ne yksinkertaisesti istuvat siellä, koska luopuminen tuntuisi tappiolta.
Tappionkammo voi myös johtaa liialliseen varovaisuuteen. Jos sijoittaja kavahtaa volatiliteettia epäsuhtaisesti, hän saattaa pitää liian suuren osuuden varoistaan käteisessä tai muissa matalatuottoisissa instrumenteissa – ja menettää pitkän aikavälin reaalituoton inflaatiolle.
Vahvistusharha pitää salkun lukossa
Confirmation bias eli vahvistusharha on ilmiö, jossa ihminen hakee ja tulkitsee informaatiota tavalla, joka tukee jo muodostunutta käsitystä.
Sijoittaja, joka on ostanut jonkin yhtiön osakkeita, alkaa lukea positiiviset uutiset merkkeinä teesiensä oikeellisuudesta ja sivuuttaa varoitusmerkit tai selittää ne pois.
Sosiaalinen media on vahvistanut tätä ilmiötä voimakkaasti.
Algoritmit tarjoavat käyttäjälle sisältöä, joka vastaa aiempia reaktioita – ja sijoituskeskusteluissa tämä tarkoittaa helposti kaikukammion muodostumista, jossa kriittinen ääni hukkuu yhteisön innostukseen.
Hyvä keino haastaa omaa vahvistusharhaa on pakottaa itsensä etsimään aktiivisesti vastakkaisia näkemyksiä. Jos sijoittaja aikoo ostaa osaketta, kannattaa ensin etsiä perustellut myyntiargumentit.
Sijoitusprosessiin rakennettu ”paholaisen asianajaja” voi paljastaa heikkouksia, jotka innostunut mieli ohittaisi.
Yltiöoptimismi ei ole hyve portfoliossa
Overconfidence bias eli yliluottamusharha on tutkitusti yleistä erityisesti sijoittajien keskuudessa. Suurin osa ihmisistä arvioi olevansa keskimääräistä parempi auton kuljettaja – ja sijoittajilla sama ilmiö toistuu osakkeiden valinnassa ja markkinoiden ajoittamisessa.
Terrence Odeanin laajassa tutkimuksessa, jossa analysoitiin satojen tuhansien yksityissijoittajien kaupankäyntiä, havaittiin, että aktiivisimmin kauppaa käyvien tuotot jäivät systemaattisesti heikommiksi kuin passiivisempien sijoittajien tuotot.
Yliaktiivinen kaupankäynti kasvattaa transaktiokustannuksia ja veroseuraamuksia, eikä siihen liitetty tiedollinen etulyöntiasema useimmiten ole todellinen.
Yliluottamuksen torjuminen ei tarkoita epäluottamusta omaan arviointikykyyn. Se tarkoittaa realistista suhtautumista siihen, miten paljon epävarmuutta markkinoihin sisältyy – ja kuinka harvoilla yksittäisillä toimijoilla on johdonmukainen kyky päihittää markkinat riskikorjattuna pitkällä aikavälillä.
Uppoutunut kustannus on huono peruste jatkaa
Sunk cost fallacy eli uponneiden kustannusten harha tarkoittaa taipumusta jatkaa sijoituksessa tai päätöksessä siksi, että siihen on jo käytetty rahaa tai aikaa, vaikka rationaalinen analyysi puoltaisi irrottautumista.
Sijoittaja, jonka osake on pudonnut kolmellakymmenellä prosentilla, saattaa kieltäytyä myymästä ”koska olen jo niin paljon miinuksella”.
Menneisyydessä tehdyt sijoituspäätökset ovat kuitenkin peruuttamaton tosiasia eivätkä vaikuta siihen, onko positio kannattava pitää jatkossa. Ainut oleellinen kysymys on, mihin raha kannattaisi sijoittaa tänään, jos se olisi käteistä.
Sama logiikka pätee aikaan. Jos sijoittaja on käyttänyt satoja tunteja jonkin yhtiön analysoimiseen, luopuminen tuntuu tuhlaukselta. Käytetty aika on silti uponnut kustannus, se ei palaudu päätöksestä riippumatta.
Rahat eivät tiedä, mistä ne tulivat
Mental accounting eli mentaalinen kirjanpito kuvaa ilmiötä, jossa ihminen kohtelee rahaa eri tavoin sen alkuperän tai ”lokeron” mukaan sen sijaan, että tarkastelisi kokonaisvarallisuuttaan yhtenä kokonaisuutena.
Klassinen esimerkki on bonus tai veronpalautus. Se koetaan ”ylimääräiseksi” rahaksi, jota voi käyttää vapaammin kuin palkkatuloa.
Sijoittaja saattaa puolestaan ottaa enemmän riskiä ”talon rahoilla” eli aiemmilla sijoitusvoitoilla kuin alkupääomallaan.
Rationaalisesti ajatellen kaikki varallisuus on kuitenkin samanarvoista riippumatta siitä, miten se on syntynyt.
Toinen tyypillinen ilmentymä on osinkojen ja arvonnousun erottaminen toisistaan. Osa sijoittajista välttää myymästä arvonnousua tuottaneita osakkeita mutta käyttää osingot mielellään. Kokonaistuoton kannalta tällä jaolla ei ole merkitystä. Euro on euro, tuli se arvonnousuna tai osinkoina.
Mentaalinen kirjanpito voi myös johtaa hajanaiseen ja huonosti hajautettuun salkkuun, kun eri ”lokerot” optimoidaan erikseen eikä kokonaisuutta tarkastella kriittisesti. Riskienhallinta toimii parhaiten, kun koko portfolion dynamiikkaa tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena.
Kuusi esiteltyä vääristymää eivät ole toisistaan irrallisia. Ne kietoutuvat toisiinsa, vahvistavat toisiaan ja rakentavat yhdessä käyttäytymismallin, joka syö tuottoa hiljaa ja huomaamattomasti.
