Sijoitusstrategiat

Buffettin ohje sijoittajille – seuraa peliä, älä tulostaulua

Legendaarisen sijoitusgurun mukaan menestyvä sijoittaja ei välitä sijoitusten päivittäisistä hintamuutoksista.

Tärkeämpää on miettiä, miten sijoitukset saadaan tuottamaan.

Maailman parhaaksi sijoittajaksi tituleerattu Warren Buffett on tunnettu siitä, että hän lähestyy sijoittajia perinteisellä kirjeellä yhtiönsä Berkshine Hathawayn osakkeenomistajille. Vuoden 2014 kirjeessään Buffett kertoo, miten hän teki aikoinaan rahaa kahdella pienellä kiinteistösijoituksella: Nebraskassa sijaitsevalla maatilalla ja Manhattanin kauppakiinteistöllä.

Molemmat sijoitukset Buffett hankki edullisesti hetkillä jolloin hinnat olivat tulleet kuplan jälkeen reippaasti alas. Molemmissa tapauksissa Buffetilla ei ollut erityistä osaamista ostamiinsa kiinteistöihin.

Mikä kaikkein tärkeintä, molempiin kiinteistöihin Buffett sijoitti, koska hän oletti että ne tulisivat olemaan erittäin tuottavia investointeja. Buffettia ei kiinnostunut, mikä kiinteistöjen markkinahinta olisi tulevaisuudessa.

”Näissä kahdessa sijoituksessa minä mietin vain sitä, mitä nämä sijoitukset voisivat tuottaa, enkä välittänyt lainkaan niiden päivittäisistä markkina-arvostuksista”, Buffett selittää.

”Pelit voittavat ne pelaajat jotka keskittyvät peliin, eivät ne, joiden katseet ovat liimautuneet tulostauluun”, Buffett vertaa.

Buffett varoittaa sijoittajia päivittäisten osakekurssien seuraamisen vaaroista. Sijoittaja saattaa päätöksissään sortua epäloogiseen käyttäytymiseen jos hän seuraa epäloogisia markkinaliikkeitä.

Myös makrotalouteen liittyvien mielipiteiden, uutisten tai markkina-ennusteiden seuraaminen on Buffetin mielestä ajanhukkaa. Kun Buffett osti Nebraskan ja Manhattanin kiinteistöt vuosina 1986 ja 1993, talousennusteet eivät häntä kiinnostaneet.

Buffettin mielestä sijoittajan ei siis kannata odottaa talousnäkymien paranemista ennen osakkeiden ostamista. Kun sijoittajan tarkoituksena on parantaa sijoitussalkun arvoa pitkällä aikavälillä, voi olla markkinoiden ajoitusta yksinkertaisempi ratkaisu ostaa laadukkaiden yritysten osakkeita silloin, kun niiden arvo on alhaalla.

Buffett korosti tätä kirjeessään Berkshire Hathawayn osakkeenomistajille vuonna 1994:

30 vuotta sitten kukaan ei olisi pystynyt ennustamaan Vietnamin sodan valtavaa laajenemista, palkka- ja hintasääntelyä, kahta öljykriisiä, presidentin luopumista virastaan, Neuvostoliiton hajoamista, Dow-indeksin putoamista 508 pisteellä päivässä tai valtion velkakirjojen tuoton vaihtelemista 2,8 prosentin ja 17,4 prosentin välillä.

Kaikista näistä ennustamattomista tekijöistä huolimatta S&P 500 -indeksin vuosituotto on viimeisten 50 vuoden ajan ollut yli 10 prosenttia.

Omahan Oraakkelin mielestä sijoittajien on siis parasta vain tunnustaa markkinoiden liikkeiden ennustamisen vaikeus. Sijoittajan kannattaa pyrkiä sen sijaan pitkäjänteisesti hankkimaan salkkuunsa vahvojen yritysten osakkeita silloin, kun niitä saa ostettua edulliseen hintaan.

Kommentoi
Ylös
>