Makrotalous

Yrittäjien Pentikäinen: Talous pitää avata asteittain jo lähiviikkoina

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers

Kolmasosa yrityksistä on menettänyt vähintään puolet liikevaihdostaan koronakriisin vuoksi.

Yhteiskuntaa ja taloutta pitää avata asteittain varovaisesti jo lähiviikkoina, jos tautitilanne sen mahdollistaa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen esittää.

Pentikäisen mukaan Suomen hallitus purki Uudenmaan eristyksen etuajassa, koska se ei ollut välttämätön koronaviruksen leviämisen torjumiseksi. Nyt hallituksen on syytä pohtia myös muiden rajoitusten asteittaista purkua – toki varoen, jotta vaarallinen ja arvaamaton tartuntatauti ei leviä, Pentikäinen esittää.

Koronavirus on pysynyt rajoitustoimien vuoksi hallinnassa odotettua paremmin. Samalla on lisätty hoito-, suoja- ja testikapasiteettia eri puolilla. Tautitilanteessa on myös alueellisia eroja.

“Meillä on enemmän liikkumatilaa arvioida rajoituksia, muun muassa koulujen osalta. Harkintaa pitää tehdä huomioiden tautitilanne ja yhteiskunnan kokonaisetu, erityisesti hauraimmassa asemassa olevien tilanne”, Pentikäinen sanoo.

Jos rajoituksia ei päästä nopeasti purkamaan, hinta nousee Pentikäisen mukaan kohtuuttomaksi sekä kansantalouden että kansanterveyden näkökulmasta. Hänen mukaansa talouden sulkeminen ruokkii työttömyyttä, millä on laajoja vaikutuksia, myös lapsiin.

Yrittäjägallupin mukaan noin kymmenes yrityksistä on menettänyt koko liikevaihtonsa ja noin kolmannes yli puolet. Viidennes on maksuvaikeuksissa. Suoria tukia on saanut toistaiseksi pieni osa hakeneista.

“Monen yrityksen, yrittäjän ja perheen tilanne on erittäin vaikea. Luvattu suora tuki päätyy yrityksiin liian hitaasti. Moni ajautuu syvään ahdinkoon ennen avun saapumista.”

Yrittäjät esittää harkittavaksi ravintola-alan asteittaista varovaista avaamista lähiviikkoina. Pentikäisen mielestä ravintola-alan sulkemisen ei tarvitse olla joko tai -asia. Vaihtoehtoja pohdittiin myös hallituksen esityksessä ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa.

“Ravintoloita ja kahviloita voi avata harkitusti vähän kerrallaan tautitilanne huomioiden. Voi olla maantieteellisiä, aukioloaikoihin liittyviä, asiakasmääriin tai riskiryhmiin liittyviä rajoituksia”, Pentikäinen toteaa.

Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan elinkeinovapautta ei pidä rajoittaa välttämätöntä enempää.

“Jos ravintola-ala pidetään lähes kokonaan kiinni noutotoimintaa lukuun ottamatta, se vaarantaa alan ja sen arvoketjun yritysten olemassaolon ja kymmeniä tuhansia työpaikkoja.”

Suomessa on noin 10 000 ravintolayritystä. Ne työllistävät noin 50 000 ihmistä. Lisäksi on paljon yrityksiä alan arvoketjussa. Eduskunta on päättänyt, että ravintolat ovat suljettuna toukokuun loppuun koronan vuoksi.

Koronatapauksia maailmanlaajuisesti tilastoivan Worldometer-sivuston mukaan Suomen päivittäiset uudet koronatapaukset ovat olleet laskutrendissä huhtikuun alkupuolelta lähtien – tosin päivittäiset vaihtelut ovat suuria.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronatilastot kertovat, että koronatapauksia on Suomessa selvästi vähemmän suhteessa väestöön kuin muissa Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa.

Laboratoriovarmistetut COVID-19-tautitapaukset Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa suhteutettuna väestöön. Testausmäärät ja –strategiat vaihtelevat maittain, joten lukujen suora vertailu antaa vain osittaisen kuvan  maiden epidemiatilanteista. Lähde: THL.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi viime viikolla, että hallitus käsittelee rajoitustoimia kuluvan viikon aikana, ja esillä ovat sekä rajoitustoimien purkaminen, niiden mahdollinen kiristäminen sekä tarve ottaa uusia toimenpiteitä purettavien tilalle.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös