Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway istuu tällä hetkellä massiivisen 137 miljardin dollarin käteiskassan päällä.
Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway istuu tällä hetkellä massiivisen 137 miljardin dollarin käteiskassan päällä.
Berkshire Hathaway teki tammi-maaliskuussa lähes 50 miljardin dollarin tappiollisen tuloksen, kun vuosi sitten tulos oli plussalla lähes 23 miljardia. Tulosta painoi pakkaselle tietysti koronakriisi, jonka vaikutukset näkyivät Buffettin sijoitusyhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen sijoituksissa.
Berkshiren käteiskassa oli maaliskuun lopussa 137 miljardia dollaria, kertoo yhtiön pörssitiedote. Yhtiön osakkeenomistajat ovat odottaneet, että Buffett tekisi massiivisesta sotakassasta osakesijoituksia – varsinkin sen jälkeen, kun koronakriisi painoi osakekursseja alas rajusti.
Maailman tunnetuin sijoittaja, Warren Buffett, on ollut pitkään poissa julkisuudesta, ja häneltä on odotettu kuumeisesti näkemystä koronatilanteesta. Nyt hän vihdoin tuli julkisuuteen Berkshire Hathawayn yhtiökokouksessa ja kertoi lauantaina paljon odotettuja näkemyksiään markkinatilanteesta.
Syy massiiviseen käteiskassaan on Buffettin mukaan yksinkertainen: Berkshire ei löydä mitään houkuttelevaa ostettavaa.
”Emme ole tehneet mitään, koska emme näe mitään niin houkuttelevaa sijoituskohdetta. Nyt tilanne voi muuttua hyvin nopeastikin tai sitten se ei muutu”, Buffett kertoi hieman kryptisesti.
Koronakriisin puhjettua helmikuun 19.päivän jälkeen USA:n S&P 500 -osakeindeksi romahti pahimmillaan peräti 35 prosenttia. Alhaisimmillaan osakeindeksi kävi 23. maaliskuuta. Sen jälkeen sekä S&P 500 että muutkin jenkki-indeksit ovat toipuneet selvästi niin, että indeksit ovat ottaneet takaisin romahduksesta noin puolet.
Buffettin ja hänen sijoitusyhtiönsä passiivisuus on herättänyt ihmetystä. Yleensä Omahan oraakkeli käyttää kurssilaskujen tilaisuudet hyväkseen ostaen laadukkaita yhtiöitä alennushintaan. Näin hän teki esimerkiksi finanssikriisissä vuonna 2008, jolloin Berkshire osti jättipankkien Bank of America ja Goldman Sachs osakkeita rajun kurssilaskun jälkeen.
Tietenkin Buffett odottaa tilaisuutta isoon liikkeeseen.
”Haluamme tehdä jotain isoa. Tarkoitan, että voit tulla luokseni maanantaiaamuna esittämään 30, 40 tai 50 miljardin sijoitusta. Jos me pidämme näkemästämme, me teemme sijoituksen”, Buffett toteaa.
Berkshire Hathaway on Buffettin mukaan myynyt kaikki omistuksensa lentoyhtiöissä. Lentoyhtiöiden arvo sijoitusyhtiön taseessa oli joulukuun lopussa noin neljä miljoonaa dollaria. Yhtiöllä oli omistuksia neljässä suuressa amerikkalaisessa lentoyhtiössä.
Buffettin mukaan maailma on muuttunut lentoyhtiöiden kannalta. Buffettilla ei kuitenkaan ole tietoa, miten se on muuttunut, eli lentoyhtiöiden näkymät ovat sumuiset. Buffettin mukaan on vielä epäselvää, ovatko amerikkalaiset muuttaneet pysyvästi lentokäyttäytymistään.
Koko Berkshire Hathawayn vuoden 2020 yhtiökokous on katsottavissa alla olevalta videolta.