
Kuluttajien luottamuksen rapautuminen jatkui lokakuussa, kertoo Tilastokeskus. Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa -6,9, kun se syyskuussa oli -5,9 ja elokuussa -5,1.
Viime vuoden lokakuussa luottamusindikaattori sai arvon -6,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,8. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. lokakuuta 1 181 Suomessa asuvaa henkilöä.
Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä näkemykset oman talouden nykytilasta ja myös rahankäytöstä kestotavaroihin vuoden sisällä paranivat hieman lokakuussa syyskuuhun verrattuna. Odotus omasta taloudesta vuosi eteenpäin pysyi suunnilleen ennallaan, kun taas arvio Suomen talouden lähitulevaisuudesta heikkeni edelleen selvästi.
Viime vuoden vastaavaan aikaan nähden luottamusindikaattorin osatekijät rahankäyttöaikeita lukuun ottamatta menivät lokakuussa jonkin verran huonompaan suuntaan.
Lokakuussa kuluttajien kuva Suomen talouskehityksestä oli synkkä. Tilastokeskuksen mukaan odotus myös oman talouden lähitulevaisuudesta oli vaisu mutta arvio sen nykytilasta jo suhteellisen valoisa. Rahankäyttöaikeita kestotavaroiden hankintaan oli kuluttajilla lokakuussa hieman keskimääräistä enemmän.
Kuluttajien odotus yleisen työttömyystilanteen kehityksestä synkkeni lokakuussa entistäkin ankeammalle tasolle. Myös omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhkaa ilmeni runsaasti työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien keskuudessa. Kuluttajien arvio kuluttajahintojen nousuvauhdista tulevina kuukausina kohosi hieman lokakuussa.
LähiTapiolan ekonomisti ja salkunhoitaja Hannu Nummiaro pelkää, että on olemassa riski kuluttajien tunnelmien jäämisestä heikoiksi pitkäksi aikaa.
#Kuluttajienluottamus
— Hannu Nummiaro (@HannuNummiaro) October 27, 2020
-Syklinen Suomen talous: Toinen aalto voimistuu kolmatta kuukautta.
-Vakaa oma talous: Huhtikuun pohjilta voimakas nousu. Huonossa tapauksessa aalto upottaa ja tunnelmat jäävät pitkäksi aikaa heikoiksi, kuten finanssi- ja eurokriisien jälkeen. #talous pic.twitter.com/MTlZyanEGa
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus pitää kuluttajaluottamuksen kohentumisen kannalta koronakriisin hoitoa avaintekijänä.
”Kuluttajien luottamus, talousnäkymät ja arjen normalisoituminen – kaikki riippuvat nyt koronan kehittymisestä. Tällä hetkellä hieman huolestuttavampi hetki. Rokotetta kaivataan kipeästi!”, Brotherus kirjoittaa Twitterissä.
Kuluttajien luottamus, talousnäkymät ja arjen normalisoituminen – kaikki riippuvat nyt koronan kehittymisestä. Tällä hetkellä hieman huolestuttavampi hetki. Rokotetta kaivataan kipeästi! pic.twitter.com/tFh0ipM8Dn
— Juhana Brotherus (@JuhanaBrotherus) October 27, 2020
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tuoreimman neljäntoista päivän seurantajakson aikana (10.–23.10.) todettiin 2 409 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli 43,5 tapausta 100 000 asukasta kohden. Ellisellä neljäntoista päivän seurantajaksolla (26.9.–9.10.) vastaavat luvut olivat 2 636 uutta tapausta ja ilmaantuvuus 47,6 tapausta 100 000 asukasta kohden.
Raportointiviiveet voivat vaikuttaa tuoreimman seurantajakson lukumääriin.
Eniten uusia tapauksia on todettu Helsingin ja Uudenmaan, Vaasan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien alueilla.