Yritysuutiset

Nikolan ja General Motorsin miljardisopimus lässähti, Nikolan kurssi reilussa laskussa

Nikolai osakekurssi sijoittaminen

Samalla Nikola ilmoitti luopuvansa kuluttajamarkkinoille suunnitellusta Nikola Badger -avolavamallistaan.

Autoalan perinteisiin jättiläisiin kuuluva General Motors ja vetyautoja kehittävä Nikola ilmoittivat keskiviikkona, että yhtiöiden syksyllä solmima laaja yhteistyösopimus on korvattu huomattavasti aikaisempaa pienemmällä sopimuksella. Syyskuussa tehdyn yhteistyösopimuksen mukaan General Motorsin oli määrä toimittaa Nikolalle akkuja sekä vetyteknologiaa yhtiön tuleviin ajoneuvoihin, jonka vastineeksi General Motorsin oli määrä saada muun muassa 11 prosentin omistusosuus Nikolasta. Sopimuksen julkaisuhetkellä tämä olisi tarkoittanut noin kahden miljardin dollarin arvoista siivua yhtiöstä.

Vaikka sopimuksen mahdollista peruuntumista oltiinkin osattu ennakoida, lähti Nikolan osakekurssi silti voimakkaaseen syöksyyn pian uutisen tultua julki. Iltaseitsemältä Suomen aikaa Nikolan osakekurssi oli noin 24 prosentin laskussa. General Motorsin osakekurssi puolestaan oli samaan aikaan laskenut vain noin 2,1 prosenttia.

Yhtiöt solmivat uuden, huomattavasti pienemmän yhteistyösopimuksen

 Vanhan sopimuksen tilalle Nikola ja General Motors solmivat uuden yhteistyösopimuksen, joka on kuitenkin huomattavasti aikaisempaa sopimusta vaatimattomampi.

Uuden sopimuksen tarkoista yksityiskohdista ei ole vielä tietoa. General Motorsin on kuitenkin ainakin määrä myydä Nikolalle polttokeinoihin liittyvää teknologiaa yhtiön tuleviin Class 7 ja Class 8 -rekkamalleihin. Lisäksi Nikola ja General Motors neuvottelevat myös mahdollisuudesta hyödyntää General Motorsin Ultium-akkuteknologiaa samoissa malleissa. Sopimus on niin kutsuttu MOU-sopimus, eli sen sisältö ei sido osapuolia juridisesti.

Uudesta sopimuksesta ilmoittamisen yhteydessä Nikola myös tiedotti, että se aikoo luopua kuluttajamarkkinoille suunnatun Nikola Badger -avolavamallinsa kehitystyöstä. Nikolan oli alkuperäisen sopimuksen mukaan tarkoitus valmistaa Badgeria yhteistyössä juuri General Motorsin kanssa. Nikola ehti jo myymään jonkin verran Badgerin ennakkovarauksia kuluttajille, mutta nyt yhtiö kertoo palauttavansa kaikki ennakkomaksut takaisin niiden maksajille.

Nikolan kohut olivat liikaa General Motorsille

Nikolan ja General Motorsin syyskuussa sopimaa yhteistyösopimusta pidettiin merkittävänä kummallekin osapuolelle. Esimerkiksi Wall Street Journal kertoo sopimuksen nostaneen Nikolan profiilia sijoitusmaailmassa, sillä sopimuksen myötä nuori yhtiö pääsi tekemään yhteistyötä yhden maailman vanhimpien autojättien kanssa. Sähköautobisnekseen kovasti pyrkivä General Motors taas pystyi yhteistyön kautta vakuuttamaan sijoittajia siitä, että yhtiö kykenisi jatkossa lisensoimaan sähköautoihin liittyvää teknologiaansa myös muille autoyhtiöille.

Alkuperäisen sopimuksen kaatoivat kuitenkin todennäköisesti lopulta loputtomat kohut, joihin Nikola ajautui pian sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Kohut alkoivat syyskuun puolivälissä, kun Nikolan osakkeita shortannut Hindenburg Research -tutkimusyhtiö julkaisi laajan raportin, jossa se syytti Nikolaa kymmenistä tapauksista, joissa Nikola on väitetysti johtanut sijoittajiaan ja kuluttajia harhaan.

Syytöksistä keskeisimpiin kuului Nikolan Nikola One in Motion -mainosvideo vuodelta 2018, jossa yhtiön valmistama rekka vaikutti ajavan maantietä pitkin. Hindenburg Research kuitenkin selvitti mainosvideon olleen lavastettu: todellisuudessa videolla nähty rekka ei ollut ajokelpoinen, vaan se rullasi alaspäin loivaa rinnettä pitkin, joka saatiin videolla näyttämään suoralta tieltä. Nikola myönsi myöhemmin Hindenburg Researchin tulkinnan oikeaksi, mutta yhtiö kiistää yhä osan muista Hindenburgin väitteistä.

Salkunrakentaja julkaisi raportin sisällöstä syyskuussa laajan analyysin, joka on luettavissa täällä.

Nikolan ongelmat syvenivät hetkeä myöhemmin, kun Yhdysvaltain oikeusministeriö ja Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova SEC ilmoittivat aloittavansa tutkinnan yhtiön väitetyistä epäselvyyksistä. Kumpikin tutkinta on yhä kesken, eikä niiden oleteta ratkeavan lähiaikoina. Maraskuun alussa Nikola ilmoitti, että sekä oikeusministeriö että SEC ovat kutsuneet Nikolan kuultavaksi tutkintojen vuoksi.

Lukuisat syytökset olivat lopulta liikaa yhtiön perustajalle ja toimitusjohtajalle Trevor Miltonille, joka erosi kohujen jälkeen syyskuun lopulla. Aikaisemmin yhtiön keulakuvana toiminut Milton vetäytyi eropäätöksen jälkeen lähes kokonaan julkisuudesta.

CNBC:n ja lukuisten muiden yhdysvaltalaisten talousmedioiden mukaan juuri jatkuvat kohut saivatkin General Motorsin lopulta vetäytymään jättisopimukseen Nikolan kanssa.  

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös