Koronarokotteen kehittäneen Pfizerin avainhenkilöt myivät ison potin sisäpiiriomistuksiaan

Sekä Pfizerin toimitusjohtaja että varatoimitusjohtaja ovat myyneet ison potin Pfizerin osakkeita.
Pfizer CEO toimitusjohtaja Albert Bourla Pfizer CEO toimitusjohtaja Albert Bourla
Pfizer CEO toimitusjohtaja Albert Bourla
Lääkeyhtiö Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla.

Osakemarkkinat lähtivät maanantaina hurjaan kiitoon, kun lääkejätti Pfizer ja bioteknologiayhtiö BioNTech ilmoittivat koronarokotteen tutkimustuloksista. Yhtiöiden mukaan kymmenille tuhansille vapaaehtoisille tehdyt tulokset rokoteaihionsa kolmannen ja viimeisen vaiheen tutkimuksesta ovat lupaavia.

Yhtiöiden kehittämällä koronarokotteella on alustavien tutkimustulosten mukaan todettu jopa 90 prosentin suojateho. Lukema on selvästi korkeampi kuin mitä aiemmin odotettiin.

USA:n terveysministeriö ja turvallisuusministeriö ilmoittivat viime heinäkuussa, että USA on tehnyt sopimuksen Pfizerin ja BioNTechin kanssa 100 miljoonasta koronarokotteesta. USA maksaa Pfizerille 1,95 miljardia dollaria koronarokotteen tuottamiseksi ja 100 miljoonan rokotteen toimittamiseksi.

Pörsseissä positiiviset koronauutiset ovat saaneet aikaan jo uudenlaista optimismia. Handelsbankenin mukaan samaa voidaan odottaa myös reaalitalouteen, mikäli rokotteet osoittautuvat käyttökelpoisiksi ja tehokkaiksi.

Pfizerin osake lähti maanantaina jyrkkään nousuun ja viikon aikana osake kipusi 6,8 prosenttia.

Analyytikot odottavat lääkeyhtiöltä ensi vuonna reipasta tuloskasvua. Tämän vuoden konsensusennuste Pfizerin osakekohtaiselle tulokselle on 2,0 dollaria, mutta ensi vuonna sen odotetaan nousevan yli 2,5 dollariin.

Varjon osakkeen tuotto-odotuksien eteen heittää kuitenkin yhtiön sisäpiiriläisen osakekaupat.

Pfizerin toimitusjohtaja Albert Bourla rahasti peräti 5,6 miljoonaa dollaria johtamansa yhtiön osakemyynneillä.

Bourla myi yli 130 000 Pfizerin osaketta maanantaina. Lisäksi yhtiön varatoimitusjohtaja Sally Susman myi osakkeita 1,8 miljoonan dollarin edestä.

Sinänsä kaupoissa ei ole mitään ihmeellistä. Suurten listattujen yhtiöiden johto saa usein yhtiön osakkeita osana palkitsemisjärjestelyjä ja iso osa näistä johtajista myy osakkeitaan säännöllisesti.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan mitään sisäpiirisääntöjen vastaista ei myynneissä ole myöskään ollut.

Pfizerin mukaan Bourla hyväksyi myynnin elokuussa ja Susman vuosi sitten marraskuussa. Järjestely tehtiin siis niin, että kaupat toteutuvat, jos osake ylittää tietyn kynnysarvon. Koska kaupat lyötiin kiinni selvästi ennen Pfizerin positiivista tiedotetta koronarokotteen tuloksista, ei sisäpiirisääntöjä ole rikottu.

Siitä huolimatta kahden lääkeyhtiön avainhenkilön suuret osakemyynnit herättävät luonnollisesti markkinoilla epäilyä siitä, kuinka hyvä yhtiön kasvunäkymä on.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Tampere rakentaminen kaupunki asuntomarkkinat asunnot asunto kerrostalo

Ekonomisti: Erikoissairaanhoidon saatavuus on uusi asuntomarkkinoiden suunnannäyttäjä

Seuraava artikkeli
autokauppa autoilu autonavain autot talous

Dataa hyödyntävä Kamux tekee käytettyjen autojen kaupalla entistäkin kovempaa tulosta