
Kauppakonserni antoi vastikään positiivisen tulosvaroituksen, joten tammi-maaliskuun kova tuloskunto ei ole mikään yllätys.
Konsernin liikevaihto nousi tammi-maaliskuussa viime vuodesta 5,9 prosenttia ja oli 2 539 miljoonaa euroa, raportoitu liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 116 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 65 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 51,5 miljoonaa euroa, kun Kesko Senukai on käsitelty yhteisyrityksenä myös vertailukaudella. Kesko on raportoinut Kesko Senukain yhteisyrityksenä viime vuoden heinäkuusta lähtien, mutta nyt se esittää sen luvut vertailun vuoksi.
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos nousi viime vuoden 0,08 eurosta 0,20 euroon.
”Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli jälleen ennätyksellinen. Se oli Keskon historian paras ensimmäisen vuosineljänneksen tulos. Myynti kasvoi kaikilla toimialoilla”, toteaa Keskon pääjohtaja Mikko Helander.
Vahvan tuloskehityksen ansiosta Kesko saavutti myös viime vuonna korotetut keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet.
Päivittäistavarakaupassa Keskon vahvuutena on laaja kivijalkakauppaverkosto yhdistettynä tehokkaaseen ruoan verkkokauppaan sekä hyvin toimiva kauppiasmalli, Helander toteaa.
Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi tammi-maaliskuussa 6,1 prosenttia ja K-ruokakauppojen markkinaosuus vahvistui edelleen. Myynnin kasvusta ensimmäisen vuosineljänneksen aikana peräti 48 prosenttia tuli ruoan verkkokaupan kasvusta.
Verkkokauppa kasvaa kolminumeroisin luvuin
Verkkokaupan vauhti on huima.
”Verkkokaupassa myyntimme kasvoi yli 300 %. Päivittäistavarakaupan kannattavuus parani edelleen sekä myynnin kasvun että oman toiminnan edelleen tehostamisen ansiosta. Foodservice-liiketoiminta onnistuttiin pitämään kannattavana vaikeassa markkinatilanteessa”, Helander toteaa.
Helanderin mukaan Kesko on digitaalisen kaupan johtavia toimijoita Pohjois-Euroopassa lähes 1,3 miljardin euron sähköisen kaupan myynnillä.
”Kesko on vahvasti mukana sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden verkkokaupassa. Meidän verkkokauppamme kasvavat nopeasti, mikä on seurausta hyvin toimivasta digistrategiasta ja sen onnistuneesta toteutuksesta. Arvioimme ruoan verkkokaupan kasvavan merkittävästi Suomessa tällä vuosikymmenellä. Tavoitteenamme on olla myös tulevaisuudessa ruoan verkkokaupan selvä markkinajohtaja Suomessa.”
Helanderin mukaan rakentamisen ja talotekniikan kaupassa maakohtaisten strategioiden toteutus sekä vahvistunut kysyntä toivat ennätystuloksen.
Autokaupassa myynti palautui koronapandemiaa edeltävälle tasolle sekä uusien autojen että käytettyjen autojen kaupassa. Autokaupan liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia.
”Hyvään kehitykseen autokaupassa on vaikuttanut kilpailukykyinen mallisto sekä autojen saatavuuden parantuminen. Päivitimme katsauskaudella autokaupan strategian, jossa uudistuminen ja asiakaskokemuksen parantaminen nostettiin entistä vahvemmin toiminnan keskiöön”, pääjohtaja toteaa.
Ennusteissa liikevoiton selvä nousu viime vuodesta
Helanderin mielestä päivittäistavarakaupassa Keskolla on hyvät edellytykset kasvattaa myyntiä edelleen omia vahvuuksiaan hyödyntämällä. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa vahva maakohtaisten strategioiden toteutus tukee kasvua ja kannattavuuden parantamista myös tulevaisuudessa. Autokaupassa Kesko jatkaa toimenpiteitä toimintamme uudistamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi.
Keskon kuluvan vuoden näkymät ovat myönteiset. Yhtiö arvioi vuonna 2021 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 570 – 670 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 havainnollistava vertailukelpoinen liikevoitto oli 554 miljoonaa euroa.
Tulosohjeistusta nostaa ennakoitua parempi myynnin kehitys kaikilla toimialoilla sekä aikaisempaa positiivisemmat loppuvuoden näkymät.
Koronapandemian kehityksen vaikutuksia on edelleen vaikea arvioida ja siitä johtuen vuoden 2021 tulosohjeistuksen vertailukelpoisen liikevoiton vaihteluväli on edelleen leveä.