Makrotalous

Markkinatilanne pakottaa metsäyhtiöt rajuun muutokseen – Stora Enson Veitsiluodon tehtaan alasajo ei ole yllätys

Veitsiluodon paperitehdas joutui kolmen kovan kannattavuushaasteen puristukseen.

Kun Stora Enso ilmoitti tänään aikovansa lopettaa Kemin Veitsiluodon ja Ruotsin Kvarnsvedin tehtaat, ei se ollut yllätys työntekijöille, analyytikoille tai sijoittajille.

Veitsiluodon tehtaalla työntekijöiden keskuudessa huhut historiallisen tehtaan sulkemisesta ovat liikkuneet jo useita kuukausia. Tämän päivän Stora Enson osakkeen 2,4 prosentin kurssilasku kertoo, ettei päätös ollut sijoittajille mikään positiivinen yllätys. Analyytikot ovat puolestaan jo pitkään puhuneet paperiteollisuuden ongelmista.

Sijoittajat eivät innostuneet, vaikka Stora Enson paperiliiketoiminnan operatiiviseen käyttökatteeseen odotetaan noin 35 miljoonan euron vuotuista parannusta. Luultavasti sijoittajat ovat osanneet odottaa tällaista päätöstä.

Veitsiluodon tehtaan kohtaloksi koitui neljä seikkaa: paperin kulutuksen trendiomainen lasku, Euroopan markkinoiden tuotannon ylikapasiteetti, sellun hinnannousu sekä koronakriisi.

Metsäteollisuus käy läpi suurta rakennemuutosta, jossa paperin tuotanto vaihtuu pakkausmateriaalien tuotantoon. Digitalisaatio vähentää paperin kysyntää, mutta verkkokaupan maailmanlaajuinen kasvu puolestaan nostaa pakkauskartongin kysyntää.

Stora Enso kertoo tiedotteessaan, että paperin kysyntä Euroopassa on laskenut yli vuosikymmenen ajan. Tätä kehitystä on yhtiön mukaan edelleen kiihdyttänyt koronaviruspandemia, joka on johtanut muutoksiin kuluttajien käyttäytymisessä.

Euroopan paperimarkkinoilla on nyt huomattava ylikapasiteetti, mikä on johtanut historiallisen alhaisiin hintoihin ja haastanut monien paperitehtaiden kustannuskilpailukyvyn.

Storan Enson mukaan sekä Kvarnsvedenin että Veitsiluodon tehtaat ovat tappiollisia, eikä niiden kannattavuuden uskota saavuttavan tyydyttävää tasoa tulevaisuudessakaan.

”Koko paperiliiketoimintamme kilpailukyvyn parantamiseksi meidän on mukauduttava markkinaolosuhteisiin, mikä valitettavasti tarkoittaa kannattamattomien tehtaiden sulkemista. Kuten viime vuonna kerroimme, olemme päivittäneet strategiaamme ja muokkaamme liiketoimintaamme kiihtyvän kasvun ja arvon saavuttamiseksi. Keskitymme pakkauksiin, rakentamisen ratkaisuihin ja biomateriaalien innovaatioihin, joissa näemme vahvaa kasvupotentiaalia”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky.

Kun kysyntä menee alta, on tehdasta vaikea pitää kannattavana – varsinkin kun paperikoneet on jo ennestään tehostettu niin, etteivät tehostamistoimet voisi mitenkään kompensoida kysynnän laskua.

”Olemme tutkineet useita vaihtoehtoja Veitsiluodon ja Kvarnsvedenin tehtaiden taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Mikään näistä vaihtoehdoista ei kuitenkaan ole osoittautunut toteuttamiskelpoiseksi tehtaiden kustannuskilpailukykyisen tulevaisuuden varmistamiseksi”, sanoo Stora Enson Paper-divisioonan johtaja Kati ter Horst.

Stora Enson paperitehtaiden tilannetta on vaikeuttanut myös raaka-aineen eli sellun hinnan nousu.

Alkuvuoden aikana pitkäkuituisen markkinasellun dollarihinta on Kiinassa noussut jopa 40 prosenttia ja Euroopassakin noin 25 prosenttia. Sellun hintaa nostaa kysynnän kasvu Kiinassa. Maailman väkirikkaimmassa maassa kasvaa nyt kartonkien ja pehmopapereiden käyttö, mikä nostaa erityisesti raaka-aineeksi sopivan pitkäkuituisen havusellun kysyntä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös