Samalla digitaalisen markkinoinnin ohjelmistoja ja palveluja tarjoavien yhtiöiden määrä on kasvanut arviolta yli 16 miljardin dollarin kokoisella toimialalla. Markkinan odotetaan kasvavan nopeasti myös jatkossa ja lähes tuplaantuvan 30 miljardiin dollariin vuoteen 2026 mennessä.
Wall Streetin teknologiasektorin tähtianalyytikko Laura Martin nostaa esiin kolme amerikkalaista osaketärppiä digitaalisen markkinoinnin toimialalta. Tärpit ovat The Trade Desk (TTD), Magnite (MGNI) ja Viant Technology (DSP). Martin näkee jokaisessa yhtiössä yli 30 prosentin nousuvaran. Tarkastellaan seuraavaksi kyseisiä yhtiöitä hieman tarkemmin.
Analyytikko uskoo Trade Deskin ja Magniten osakkeen palautuvan notkahduksesta
Trade Desk on amerikkalainen vuonna 2009 perustettu ohjelmistoyhtiö, joka auttaa muun muassa kohdistamaan digitaaliset markkinointikampanjat tuottavammin. Yhtiö teki vuonna 2020 yhteensä 836 miljoonaa dollaria liikevaihtoa ja 4,95 dollarin osakekohtaisen tuloksen. Trade Deskin liikevaihto nousi 26 prosenttia ja osakekohtainen tulos 118 prosenttia vuodesta 2019.
Trade Deskin osake on tänä vuonna kokenut kolauksen, kun Google ilmoitti poistavansa Chromesta kolmannen osapuolen evästeet. Evästeiden hyödyntäminen on ollut tärkeä yhtiön datan keräämisen kannalta.
Vastatuulesta huolimatta analyytikko uskoo Trade Deskin osakkeen kallistuvan, sillä itse toimiala jatkaa huimassa nosteessa. Martin arvioi Trade Deskin ottavan jatkossa markkinaosuuksia suurimmilta pelureilta kuten Amazonilta, Facebookilta ja Googlelta, kun avoimen internetin markkinoinnin suosio kasvaa. Myös yhtiön tarjoama erinomainen markkinointituloksien seuranta- ja vertailutyökalu houkuttelee uusia tyytyväisiä asiakkaita. Martinin tavoitehinta Trade Deskin osakkeelle on 1000 dollaria, joten nousuvara nykyisestä 729,31 dollarin osakekurssista on noin 37 prosenttia.

Toisena yhtiönä analyytikko nostaa esiin Magniten, joka on tuore yritys. Magnite syntyi viime vuonna Rubicon Projectin ja Telarian fuusiossa. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen digitaalisiin mainoksiin liittyvää teknologiaa useassa eri formaatissa. Palvelun ansiosta yhtiöt tavoittavat tehokkaammin sekä nykyiset että potentiaaliset asiakkaat.
Magnite osti vuoden 2020 aikana videomarkkinointialusta SpotX:n. Kaupan ansiosta yhtiöllä on nyt suurin itsenäinen videomainospalvelu.
Magnite teki vuonna 2020 liikevaihtoa 221,6 miljoonaa dollaria. Vuositasolla kasvua kertyi 42 prosenttia (Telarian lukuja ei huomioitu vertailussa). Yhtiön tulos (U.S. GAAP) jäi niukasti viime vuonna tappiolle, osakekohtainen tulos oli -0,55 dollaria.
Martin on luottavainen Magniten kurssinousun suhteen. Siinä hän uskoo avainasemassa olevan SpotX:n yrityskaupan, joka tuo huomattavia synergiaetuja.
Analyytikon tavoitehinta Magniten osakkeelle on 70 dollaria. Nousuvaraa on yli 74 prosenttia nykyisestä 40,05 dollarin noteerauksesta.

Viant Technology hyötyy Googlen päätöksestä poistaa evästeet
Kolmantena, mutta ei vähäisempänä osaketärppinä nousee esiin Viant Technology. Yhtiö on alansa veteraani, sillä se on toiminut markkinointiteknologian parissa jo yli 20 vuotta. Viant Technology listautui pörssiin kuitenkin vasta kuluvan vuoden helmikuussa.
Yhtiön osake lähes tuplaantui varsinaisen pörssikaupankäynnin alettua 25 dollarin listautumishinnasta yli 47 dollariin. Tällä haavaa osakkeen noteeraus on selvästi matalampi, 32,84 dollaria.
Viant Technology tarjoaa Adelphic nimistä käytännössä kaikkia kanavia hyödyntävää markkinointialustaa. Sen avulla eri toimijat ja tunnetut brändit kuten Amazon, Jaguar ja Johnson & Johnson ovat toteuttaneet markkinointikampanjoitaan.
Yhtiö julkaisi maaliskuussa ensimmäisen tulosraporttinsa listayhtiönä. Vuonna 2020 se teki 165,3 miljoonaa dollaria liikevaihtoa ja 20,64 dollaria osakekohtaista tulosta. Liikevaihto pysyi lähes (+0.2 %) edellisvuoden tasolla, mutta tulos kasvoi peräti 108 prosenttia.
Analyytikko arvioi, että Google-selaimen evästeiden poistuminen ei vaikuta merkittävästi Viant Technologyn liiketoimintaan, vaan se voi jopa hyötyä tilanteesta sen tekniikan perustuessa paljon muuhun kuin evästeiden kautta kerättyyn dataan.
Martinin tavoitehinta yhtiölle on 62 dollaria. Nykyisestä 32,84 dollarin noteerauksesta se tarkoittaisi peräti noin 89 prosentin nousuvaraa.
