
Yhdysvaltojen suurin kryptovaluuttapörssi Coinbase Global listautui teknologiapainotteiseen Nasdaqiin huhtikuussa. Listautuminen toteutettiin niin sanotulla suoralla listautumisella, jossa yhtiön omistajat ja työntekijät myivät osakkeensa suurelle yleisölle.
Yhtiö tarjoaa kryptovaluuttojen vaihtomahdollisuuden fiat-valuuttaan, kryptojen kauppaa sekä kryptokolikoiden säilytyspalveluja. Se toimii kryptovaluuttapörssinä bitcoinin lisäksi useille muillekin kryptoille.

Coinbasen liikevaihto yli kaksinkertaistui 1,14 miljardiin dollariin viime vuonna. Voittoa yhtiö teki 322 miljoonaa dollaria. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön liikevaihto kasvoivat huomattavasti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna bitcoinin huikean hinnannousun vuoksi. Transaktioita Coinbasen kautta tehdään noin 6,1 miljoonaa kuukaudessa.
Coinbasella ei listautuminen ole ollut tähän mennessä mikään menestystarina.
Sen jälkeen, kun kryptovaluuttapörssi listautui huhtikuun puolivälissä, sen osake on pudonnut lähes 32 prosenttia ensimmäisestä päätöshinnastaan, koska tärkeimpien kryptovaluuttojen markkina-arvot ovat romahtaneet viime päivinä ja viikkoina.
Kryptojen romahdus oli erityisen paha keskiviikkona, kun Bitcoin, Ethereum ja jopa Dogecoin lähtivät rajuun syöksyyn. Myöhemmin iltapäivällä kurssit kuitenkin nousivat yhtä nopeasti kuin olivat laskeneetkin. Esimerkiksi bitcoinin arvo kävi hetkellisesti lähellä 30 000 dollaria, mutta nousi sitten hetkellisesti yli 40 000 dollarin.
Coinbasen osake sulkeutui noin kuuden prosentin laskuun keskiviikkona.

Yhtiön osakekurssi on jossain määrin sidoksissa kryptovaluuttojen volatiliteettiin. D.A. Davidson -yhtiön analyytikko Gil Luria kertoo Fortune-sivustolle, että toistaiseksi Coinbasen markkina-arvo on seuraillut bitcoinin arvoa.
Coinbasen liiketoiminta ei kuitenkaan ole suoraan riippuvaista bitcoinin tai muiden kryptojen valuuttakurssin kehityksestä, analyytikko toteaa.
Luria muistuttaa, että kryptojen volatiliteetti eli hinnanvaihtelu on se tekijä, joka hyödyttää Coinbasea.
Analyytikko kertoo Fortunelle, että keskiviikko saattoi olla Coinbaselle jopa sen historian paras päivä koskaan. Hänen perustelunsa on, että ”volatiliteetin taso on se, mikä todella ajaa tuloksia Coinbaselle – ihmiset, jotka ostavat ja myyvät Bitcoinia… ei bitcoinin hinnan nousu tai lasku.”
Itse asiassa suurin osa Coinbasen tuloista tulee kryptojen transaktiomaksuista. Kuten perinteisilläkin osake- ja arvopaperivälittäjillä, kaupankäyntivolyymien nousu tietää hyvää Coinbasen liikevaihdolle – vaikka kryptojen hinnat romahtaisivatkin.
Coinbase raportoi hiljattain vahvan ensimmäisen neljänneksen tulosraportin ja yhtiö kertoi odottavansa volyymien olevan yhtä korkeita tai vielä korkeampia toisella neljänneksellä. Liikevaihto nousi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 1,88 miljardiin dollariin, kun edellisellä vuosineljänneksellä liikevaihto oli alle 0,59 miljardia dollaria. Kasvu on siis häikäisevä.
Luria arvioi kuitenkin, että pitkällä aikavälillä Coinbasen arvo on sidottu kryptotalouden kokonaismenestykseen. Se puolestaan on sidottu kryptojen hintoihin. Hänen mukaansa sijoittajien tulisi pitää mielessä, että Coinbasen osake käyttäytyy samalla tavalla kuin itse kryptovarat.
Coinbase on erittäin spekulatiivinen osake ja sijoittajien pitäisi sijoittaa siihen vain sen verran, mitä he ovat valmiita menettämään, analyytikko varoittaa.
MAINOS
Coinmotion / SalkunRakentaja -yhteistyötarjous
Avaa tili Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1%:n treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).