Asunnot ja kiinteistöt

Vuokra-asuntoja on tarjolla nyt poikkeuksellisen paljon – opiskelijan kannattaa toimia nopeasti

Koronakriisi toi opiskelijoiden asuntotilanteeseen ison poikkeuksen.

Kesästä on tullut aktiivinen asuntojen ostamisen ja vuokraamisen vuodenaika. Oikotie Asunnot kertoo tiedotteessaan, että viime vuoden heinäkuussa Oikotie Asunnot -palvelusta katseltiin myytäviä asuntoja 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Helsingin osalta vastaava kasvu oli 20 prosenttia.

Nyt alkukesästä on alkamassa vuoden kuumin vuokra-asuntosesonki, mikä johtuu opiskelijoiden muuttoliikkeestä. Sekä toisen että kolmannen asteen koulutuksen yhteishaun tulokset selviävät kesäkuun alkupuolella, ja siksi suurella määrällä opiskelijoita on seuraavina viikkoina tarve uudelle kodille.

Nyt tilanne on kuitenkin tavanomaisesta poikkeava siten, että Suomessa on monin paikoin tarjolla vuokra-asuntoja aiempaa enemmän, Oikotie Asunnot kertoo.

”Vuokra-asuntojen poikkeuksellisen suuri tarjonta on yksi koronapandemian seurauksista. Varsinkin pieniä asuntoja on ollut paljon työasunto- ja AirBnB-käytössä sekä ulkomaalaisilla opiskelijoilla. Nyt niitä on vapautunut tarjolle etätöiden yleistymisen sekä matkailun vähentymisen vuoksi”, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen sanoo.

Kuitenkaan opiskelijoille suunniteltuja asuntoja ja oppilaitosten läheisyydessä sijaitsevia yksiöitä sekä kaksioita ei ole nyt saatavilla sen helpommin kuin aiemminkaan, Leinonen muistuttaa. Hänen mukaansa niiden määrä on rajallinen ja niihin on aina tunkua – varsinkin suosituimmilla opiskelupaikkakunnilla.

”Kokonaismarkkinatilanne on ehdottomasti vuokraajille suotuisa, mutta se ei asuntojen koon, vuokratason ja sijaintien osalta suoraan palvele opiskelijoita”, Leinonen kertoo.

Vuokra-asuntomarkkinoiden tilanne on todennäköisesti väliaikainen, sillä koronatilanne näyttää etenevän myönteiseen suuntaan, mikä ennakoi muutosta.

”Sitä mukaa kun elämä normalisoituu, vuokra-asuntomarkkinan uskotaan palaavan totutunlaiseksi. Se on tärkeää muistaa niin vuokraajien kuin vuokranantajienkin. Vuokraajien kannattaa ehdottomasti ottaa nyt ilo irti tarjonnasta”, Leinonen korostaa.

Vuokra-asuntojen tarjonta on ollut ripeässä kasvussa, kertoo asuntosijoitusyhtiö Sato Ylelle.

Suurimmissa kaupungeissa vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut rivakasti vilkkaan vuokra-asuntojen rakentamisen vuoksi. Lisäksi aiemmin lyhytaikaisessa vuokrauksessa olleita asuntoja on tullut tarjolle pidempiaikaiseen käyttöön. Saton mukaan korona on vaikuttanut siten, että opiskelijat ovat monin paikoin jääneet pois vuokra-asuntomarkkinoilta, kun toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut ovat siirtyneet etäopetukseen.

Myös Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kertoo, että nyt on vuokralaisen markkinat.

Brotheruksen mukaan korkeakoulujen etäopiskelu ja palvelualojen sulkutoimet ”patoavat vuokramarkkinoiden virtaavana vetenä” toimivat nuoret vuokralaiset hetkellisesti sivuun. Uutta vuokralaista on nyt hyvin haasteellista löytää edellisen tilalle, hän toteaa pankin asuntomarkkinakatsauksessa.

”Helsingissä vuokrailmoitukset pysyvät yli 50 prosenttia pidempään vuokrasivustoilla ja tyhjät kuukaudet, pienemmät vakuudet sekä vuokrien tinkimiset näkyvät markkinassa ensimmäistä kertaa finanssikriisin jälkeen.”

Brotheruksen mukaan vuokrailmoituksia on nyt liki tuplasti enemmän kuin ennen kriisiä pk-seudulla. Myös muissa kasvukeskuksissa, eli Turussa, Tampereella ja Oulussa ilmoituksia oli maaliskuussa kolmannes enemmän kuin normaalisti.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa, Brotherus uskoo. Koronarokotukset karkottavat koronan vielä Suomestakin ja asuntomarkkinoilla paluu normaaliin muuttaa markkinoita ja kääntää kehitystä.

”Palvelualojen paluu ja korkeakoulujen etäopiskelun päättyminen täyttävät vuokra-asunnot nopeasti jo syksyllä. Odotettavasti vuokrien laajaa laskua lupaavat hiljentyvät heti. Samalla yksiöiden hintakehitys herää nousu-uralle kasvukolmion yliopistojen vaikutusalueella”.

Mikäli vuokramarkkinoiden ylitarjonta on todellakin väliaikainen tilanne, kannattaa opiskelijan toimia asuntonsa valinnassa nopeasti.

Kommentoi
Ylös
>