Työllisyys kasvoi ja työttömyys väheni toukokuussa vuoden takaiseen verrattuna.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2021 toukokuussa 138 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 25 000 vähemmän kuin vuoden 2020 toukokuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 71,6 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 7,6 prosenttia.
Duunitori-työnhakupalvelussa on tällä hetkellä julki ennätysmäärä ilmoituksia ajankohtaan nähden – yhteensä yli 37 000 kappaletta.
Kesäkuussa julkaistiin 80 prosenttia ja heinäkuun ensimmäisellä viikolla 40 prosenttia enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten samaan aikaan, Duunitori kertoo tiedotteessaan.
Todellisuudessa avoimia työpaikkoja on vielä huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.
”Kuluneet kevät ja kesä ovat olleet rekrytoinnin kannalta poikkeuksellisia. Työpaikkoja on tarjolla huomattavasti enemmän kuin viime vuonna, mutta myös enemmän kuin kesällä ennen koronaa. Kyse voi olla ainakin osittain koronan aikana patoutuneesta kysynnästä. Tämän kehityksen voi nähdä povaavan hyvää niin taloudelle kuin työnhakijoillekin”, Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Anna Mäkelä kommentoi.
Duunitorin kävijätilastoista selviää, että kesäisin työpaikkoja etsitään ja haetaan selkeästi vähemmän kuin muina vuodenaikoina. Aktiiviselle työnhakijalle se on kuitenkin hyvä uutinen, sillä se tarkoittaa vähemmän kilpailua avoimista paikoista..
Syksyyn työnhakunsa kanssa odottava saattaa tehdä itselleen karhunpalveluksen, sillä syksyllä ja alkuvuodesta haetaan töitä perinteisesti suurella innolla.
”Osalla työnantajista rekrytointiprosessit voivat toki venyä tai lykkääntyä lomakauden vuoksi, mutta toisaalta rekrytoijalla voi olla hiljaisena kesäkautena enemmän aikaa syventyä hakemuksiin ja vastata hakijoiden kysymyksiin”, Mäkelä vinkkaa.
10 toimialaa, joilla on eniten avoimia työpaikkoja
Duunitorilta löytyy juuri nyt yli 37 000 työpaikkailmoitusta, mutta avoimien paikkojen määrä vaihtelee toimialoittain. Tällä hetkellä eniten avoimia työpaikkoja on julkisella sektorilla, rakennusalalla sekä asiakaspalvelun parissa.
Eniten avoimia työpaikkoja on seuraavilla 10 alalla:
- Julkinen sektori ja järjestöt
- Rakennusala
- Asiakaspalvelu
- Terveydenhuoltoala
- Asennus, huolto ja puhtaanapito
- Teollisuus ja teknologia
- Sosiaali- ja hoiva-ala
- Myynti- ja kaupan ala
- Ravintola- ja matkailuala
- Opiskelijoiden työpaikat