Kasvuosakkeet

Tanskalainen Ambu kasvaa vauhdilla uusien tuotteiden siivittämänä

sairaala kirurgi lääkäri terveydenhoito Ambu

Ambu saa Handelsbankenilta ostosuosituksen. Yhtiöön kohdistuu kovat kasvuodotukset.

Tanskalainen pörssiyhtiö Ambu kehittää, valmistaa ja markkinoi kertakäyttöisiä endoskooppiratkaisuja eli tähystyskameroita ja muita laitteita sairaalakäyttöön sekä pelastuspalveluille. Sen erikoisaloja ovat anestesia, potilaan monitorointi/diagnostiikka ja visualisointi.

Visualisointi tarkoittaa lääketieteessä joukon tuotteita, joiden avulla lääketieteen ammattilaiset voivat katsoa kehon onteloihin tai elimiin havaitakseen sappikiviä, haavaumia ja syöpiä ja tutkia tulehduksia, ahtaumia tai tukoksia. Tällaisia toimenpiteet aiheuttavat potilaille vähemmän traumaa ja mahdollistavat nopeamman toipumisen.

Sairaalat käyttävät endoskooppeja yleensä uudelleen, mutta kamerat ovat usein hankintahinnaltaan kalliita ja niiden puhdistuskin on vaikeaa, kallista ja aikaa vievää. Lisäksi kameroissa on suuri infektioriski ja kokoja on saatavilla rajoitetusti.

Ambun kertakäyttöendoskoopit ratkaisevat kaikki nämä ongelmat ja nostavat yhtiön vahvaan asemaan markkinoilla tulevina vuosina.

Yhtiöllä on 4500 työntekijää ja sen liikevaihto viime tilikaudella oli hieman alle 4,5 miljardia tanskan kruunua eli noin 480 miljoonaa euroa.

Odotuksissa kovaa kasvua lähivuosina

Yhtiö on kasvanut vauhdilla, sillä vuonna 2018 liikevaihto oli 2,6 miljardia kruunua. Analyytikoiden konsensusodotus on, että Ambun liikevaihto nousee tänä vuonna 4,0 miljardiin kruunuun ja ensi vuonna jo lähes 4,9 miljardiin.

Liikevoitto oli edellisellä tilikaudella 428 miljoonaa kruunua. Analyytikot ennustavat sen väliaikaisesti laskevan tänä vuonna 414 miljoonaan kruunuun, mutta nousevan ensi vuonna 619 miljoonaan kruunuun ja vuonna 2023 jo peräti 1057 miljoonaan.

Yhtiö julkaisi viimeisimmän vuosineljänneksen lukunsa 1. heinäkuuta. Niistä näkyi 7 prosentin orgaaninen kasvu myynnissä, vaikeasta vertailutasosta huolimatta, toteavat Handelsbankenin analyytikot Annette Lykke ja Mattias Häggblom pankin aamukatsauksessa.

Tanskalaisyhtiö piti odotetusti ohjeistuksen orgaanisesta myynnistä ja liikevoitosta ennallaan. Analyytikoiden näkemyksen mukaan yhtiö tulee panostamaan kasvuun entistä enemmän.

”Odotamme yhtiön lisäävän nyt markkinointikustannuksiaan uusien tuotelanseerausten tueksi ja kilpailuaseman parantamiseksi.”

Analyytikoiden mukaan Ambu voi kohdata lyhyellä aikavälillä haasteita, kun markkinat reagoivat kiristyneeseen kilpailuun. Se ei ole Ambun kannalta ongelma, he toteavat.

” Me näemme tämän kuitenkin ylipäätään positiivisena asiana. Kun BXS:n kaltaiset yhtiöt haalivat markkinaosuutta, ne samalla kasvattavat koko markkinaa. Ambulla on laaja valikoima endoskooppeja mielenkiintoisella kertakäyttömarkkinalla, ja lisää tuotteita on tulossa.”

Tavoitehinta roimasti yli kurssinoteerauksen

Ambun arvostuskertoimet ovat kovien kasvuodotusten vuoksi korkealla. Ensi vuoden konsensusennusteilla sen P/E-kerroin on yli 170x ja EV/EBITDA yli 77x.

Handelsbankenin tavoitehinta Ambun osakkeelle on 280 kruunua ostosuosituksella. Suositus ylittää roimasti Ambun tämän hetkin 190 kruunun kurssinoteerauksen.

Lue myös tämä: Warren Buffettin sijoitusyhtiö tankkaa kauppajätin osakkeita

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös